perjantai 4. toukokuuta 2018

Älä osta pimeää pentua



Tämän erittäin tärkeän asian, on laittanut liikkeelle Tassujen Tahdissa- blogi
 ja sitä on kommentoinut mm. Päärynäeläin ja makkaraminionit

En voi kuin kiittää Mantaa, joka on jo kirjoittanut useita, aivan mahtavia ja todella tärkeitä kirjoituksia aiheen tiimoilta. Tässäpä muutama erittäin makoisa teksti pohdittavaksi!

Miksi nostan tämän esille? 

Koska nyt on kevät. Se pahin pentubuumi alkaa puskemaan viimeistään nyt päälle. Söpöjä pieniä pentukuvia alkaa tärähtämään näyttöön itse kullakin ja se oman karvalimusiinin hankinta alkaa tuntua ajankohtaiselta. Se tarkoittaa sitä, että pennut ja ostajat kohtaavat. Kysyntä ja tarjonta. Se mikä on olennaisinta (sen lisäksi että fretin hankinta tulee todella harkita etukäteen ja ottaa selvää mitä sitä oikein harkitsee hankkivansa!) on se, että mistä se pentu otetaan.
Tämä teema tule näkymään kaikissa tämän vuoden frettipäivissä, joissa olen mukana. Tapahtumat joihin osallistumme, löytyvät oikeasta sivupalkista (jos selaat puhelimella, kannattaa valita internetversio tai selaimen asetuksista tietokonesivusto- näkymä!)

ÄLÄ OSTA PIMEÄÄ PENTUA

Älä tue pentutehtailua/pimeitä pentuja/puskakasvattajia. 
(Tiedän, että monella kiehahtaa tunteisiin sanan puskakasvattaja kohdalla, mutta yrittäkää kestää) Koirien kohdalla pimeistä pennuista ja pentutehtailusta puhutaan jatkuvasti. On normaalia, että varoitetaan ottamasta koiranpentua henkilöltä X hieman epäselvän tori ilmoituksen ja halvan hinnan perusteella. Puhelimessa vaihdetaan aika ja paikka, jostain huoltiksen parkkipaikasta, jossa eläin vaihtaa omistajaa. Ja yleensä tämän jälkeen alkaa ongelmat (ei kaikilla tietenkään). Puhelinnumerosta ei kukaan enää vastaa ja ongelmista ei oteta vastuuta. Aivan sama pätee fretteihin.

Kuten kampanjan kuvassakin on mainittu, pimeät pennut voivat menehtyä nuorina perinnöllisiin sairauksiin tai huonon ruokavalion seurauksiin. Suvuissa esiintyy mm. sukusiittoisuutta (jos sukutietoja on edes saatavilla kahtakaan polvea pidemmälle..) sekä ns. "riskivärejä" (dew, panda, mäyrä..), joissa kulkee voimakkaasti perinnöllisenä geneettisenä häiriönä mm. Waardenburgin syndrooma. Syndroomalle tunnusmerkkeinä valkoiset kuviot pään alueella. Se aiheuttaa monia erilaisia kehityshäiriöitä, mutta omistajaan eniten vaikuttava on kuurous (yli 75%lla) ja lisäksi voi olla neurologisia häiriöitä (vajaaaälyisyyttä ja aggressiivisuutta) tai ongelmia ravinnon imeytymissä > aiheuttaa lisää ongelmia. Sitä ei tulisi siis missään nimessä vähätellä! Periytyvyydessä on hyvä ottaa huomioon, että vaikka kyseisen fretin värityksessä ei tunnusomaisia piirteitä näy, niin riittää että fretin kasvatuslinjassa on kyseistä väriä käytetty. 
Näiden asioiden lisäksi frettien käsittely ja ylläpito voi olla puutteellista. Pahimmillaan fretit voivat elää järkyttävissä oloissa (kyllä, suomessakin tapahtuu tätä) koko pentuaikansa, niin ettei niitä käsitellä tai niitä ei päästetä liikkumaan riittävästi päivän aikana (jos ollenkaan). Eli käyttäytymis- ja vessakoulutus on vähintäänkin puutteellista. Freteille ei syötetä asian mukaista ravintoa ja niiden terveydenhoidosta ei huolehdita riittävästi. Kasvatuksessa saatetaan käyttää sairaita yksilöitä tai yksilöitä, joiden suvussa on todettu perinnöllisiä sairauksia tai näistä seikoista ei ole edes otettu selvää (!!!)

Joonatan ♥

Milloin hälytyskellojen pitäisi soida?

Kuinka välttää pimeä pentu? Lyhyt epäselvä ilmoitus torissa ja edullinen hinta? Tiedoissa lähinnä sukupuoli, väri ja ikä? Yhteydenottoon puhelinnumero ja pelkkä etunimi? Sähköposti vastaukset, joista ei loppujen lopuksi selviä mitään kysyttyä, kuten miten lemmikkejä pidetään, minkälaiset taustat niillä on ym (tiedot vanhemmista kutsumanimeltä ei ole riittävä tieto esim. äiti on Maija ja isä Matti)? Mikäli ilmoituksessa todetaan, että on rekisteröity ja löytyy paperit ym. mutta sitten kyselessä niistä ei enää vastata tai niitä "ei ole mukana tai ne on hukkunut" pitäisi nousta jo selkäkarvat pystyyn.
On myös tärkeää, että myyjä on halukas tietämään, minkälaisiin oloihin pentu on menossa. Se, että myyjälle on täysin ok, että ilmoittaa vain haluavansa fretin ja sovitaan haku aika jostain huoltsikan pihasta, tukku käteistä kourassa, kuulostaa aika pelottavalta. Kuka vastuullinen ihminen myy lemmikin henkilölle, josta ei tiedä mitään? Jos kasvattajien esittämät huolenpitoon ja terveyteen liittyvät kysymykset tuntuvat liian vaikeilta, kannattaisi miettiä, että onkohan sitä tullut kuitenkaan perehdyttyä kyseiseen eläimeen riittävästi? Eikä suunnata myyntipalstoille ostamaan sitä halvempaa pentua, joka myydään sen enempää kyselemättä ja perään soittelematta. Ei näin hyvät ihmiset, ei näin.
Syynä pimeän pennun ostamiseen ei tulisi olla hinta tai se, että haluaa jonkun erikoisen tai hienon värisen. Esimerkiksi Fancy väreissä (panda, mäyrä..) on todettu sairauksia ja sen takia esimerkiksi liitto ei suosittele niiden käyttöä kasvatuksessa. Se on erittäin painava ja perusteltu syy. En ymmärrä, kellä voisi olla joku hyvä syy käyttää niitä linjoissaan, etenkin kun ongelmat niihin liittyen on tiedossa.

Hinta

Yksi asia, joka nousee esille jatkuvasti. Miksi fretin pennut maksavat niin paljon? (Hinnat liikkuvat 300-400€ välissä). Koska niihin menee rahaa. Kunnolliseen huolenpitoon, eläinlääkärin tarkastuksiin, rekisteröintiin, sirutukseen ynnä muuhun menee rahaa, silloin kun asiat tehdään kunnolla. Pentuaikana täytyy huolehtia riittävän hyvistä olosuhteista, niin emon kuin pentujenkin kohdalla. Kuluja, joita tavallinen harrastaja ei tule ajatelleeksi, ovat esimerkiksi se mitä kuluja kasvatus eläinten hankintaan menee. Koska populaatio on pieni, on kasvatuseläimet hankittava ulkomailta, jolloin hintaa tulee esimerkiksi lentolipuista, rahdista, passista, rekisteröinnistä ja tietysti eläimen hinta kaiken päälle. Kasvatukseen liittyy myös paljon riskejä ja sen seurauksena voi tulla yllättäviä, hyvinkin suuria eläinlääkärikuluja.
Toisekseen, jos hankinta hinnassa sadallakin eurolla on iso merkitys, niin kannattaisi edelleen miettiä, että onko tämä se eläin minkä haluat hankkia. Fretin hankinta hinta on pieni osa siihen menevistä kuluista. Pelkästään lantittaminen, vuosittainen rokotus, mahdolliset loishäädöt ajan saatossa, monipuolinen ja riittävä ravinto, tarvikkeet ym. maksavat satoja ja satoja euroja. Paremminkin ehkä tuhansia, ainakin vuosien kuluessa. (Vaikka kuluihin voikin yrittää vaikuttaa erilaisilla valinnoilla, on tosi asia, että halpa lemmikki fretti ei ole). 


Jesper ♥

Mitä sillä on väliä mistä pennun ostaa?

Niin kauan kun pimeitä pentuja ostetaan, niin kauan niitä teetetään. Niin kauan jatkuu myös vastuuton kasvattaminen, mahdollisesti sairaiden eläinten eteenpäin myyminen ja valtava suru ja murhe, joka uutta omistajaa odottaa, kun fretin kanssa elämä ei olekaan auvoista juhlaa, kun on valittu sieltä mistä aita on matalin. Helppoahan se fretin omistaminen ei ole koskaan, mutta ei sitä tieten tahtoen pidä ottaa riskiä, että se olisi vielä vaikeampaa.

Mistä voin ostaa pennun?

Valitettavasti tällä hetkellä itse en voi suositella kuin frettiliiton kasvattajia. En tunne tai tiedä muita, joita voisin puhtaalla omalla tunnolla suositella, jopa päin vastoin. Liiton kasvattajia sitoo kasvattajasitoumus, joka on etenkin frettien terveyttä ja huolenpitoa ajatellen laadittu. Sen tarkoituksena on turvata frettien kasvatuskäyttöön liittyvät seikat, niin että sekä kasvatusyksilöiden olosuhteet, kuin tulevien pentujenkin lähtökohdat ovat vähintääkin hyvät. Kasvattajilta saa myös fretin eliniän kestävän tuen ja turvan. Heiltä voi aina kysyä apua ja neuvoa. He myös tekevät tärkeää työtä tutkiessaan kasvatusyksilöiden taustoja, luodakseen parhaimmat mahdolliset yhdistelmät lemmikkifrettiä ajatellen.

En halua leimata muita kuin liiton kasvattajia, mutta valitettavasti tällä hetkellä sen perusteella mitä tiedän ja olen kuullut, en voi suositella ketään muita. Toki olisi hienoa, jos yhtä hyvillä mielin voisi suositella ketä tahansa "kasvattajaa", mutta tosiasiassa kasvattajanimen saamiseen (muuta kuin liiton kautta) ei paljoa vaadita. Jopa minä voisin alkaa "kasvattamaan frettejä". Se ei tarkoita, että minulla olisi riittävää tietoa ja ymmärrystä asiasta. Frettien kasvattaminen kun on muutakin, kuin kahden eri sukupuolta olevan fretin parittaminen pentujen saamiseksi ja niiden myyminen. Siksi on tärkeää pennun hankinnan ollessa ajankohtaista, ottaa riittävästi selvää asioista.

Frettiä hankkiessa tulisi ainakin selvittää, kuinka paljon kasvattajalla on kasvatuskokemusta ja mitkä ovat hänen tavoitteensa kasvatuksen suhteen. Minkälaiset taustat pentueen vanhemmilla on, mistä ne ovat kotoisin, minkä värisiä ja luonteisia ne ovat. Ovatko vanhemmat olleet terveitä, onko linjoissa esiintynyt sairauksia, millaisissa oloissa fretit elävät, millaista ruokaa kasvattaja freteille syöttää? Minkä ikäisinä pennut luovutetaan (suositeltu luovutusikä 8-12vkoa), aloitetaanko ja miten pentuja koulutetaan kasvattajan luona, minkälaisia kasvatusperiaatteita kasvattajalla ylipäätään on ja paljonko pennuista pyydetään.

Oma kokemus taustalla

Jotta tämä ei olisi turhan tekopyhää, niin voin vain todeta, että itsekin hankimme ensimmäisen frettimme hieman hätiköiden. Kasperi on meille äärimmäisen rakas ja tärkeä, enkä kadu sitä hetkeäkään. Mutta hankinta tapaa ajatellen olisimme voineet toimia paremmin. Vaikka olimmekin perehtyneet fretteihin etukäteen, niin lopullisen päätöksen teimme hyvinkin nopeasti. Koska Suomessa ei enää pentuja ollut, päätimme ottaa ulkomailta. Sen sijaan, että olisimme kyselleet ja selvitelleet paremmin, valkkasimme netistä facebook sivuilta söpön näköisen pennun ja otimme yhteyttä. Pentu haettiin Viron satamasta, koska emme nähneet tarpeelliseksi käydä kasvattajan kotona. Pentu oli kylläkin sairastanut erittäin pahan mahataudin, mutta selvinnyt siitä. Joten ei pitäisi olla syytä huoleen. Raha vaihtoi omistajaa ja niimpä matkasimme pikku nääpän kanssa kotiin. Eikö kuulosta aika pahalta?

Meidän onneksemme kaikki on sujunut hyvin. Kyseessä on kuitenkin hyvin klassinen tarina. Sen verran täytynee tarkentaa, että kyselimme kyllä kasvattajasta etukäteen, sillä emme nyt aivan ummikkoja olleet sen suhteen, mitä on pentutehtailu ja etenkin Virosta eläimen hankinta arvelutti (koska kukapa ei olisi kuullut Viron koiranpentutehtaista). Ja sen vuoksi kyseiseen kasvattajaan päädyimme, eikä meillä edelleenkää omasta puolestamme ole pahaa sanottavaa. Rahan vaihtaessa omistajaa, saimme Kasperin paperit (Viron rekisteri) ja kirjoitimme myyntisopimuksen. Kasvattaja on siis Viron frettiliiton hyväksymä.

Sen sijaan, meillä ei ollut mitää käsitystä fretin taustoista ja niimpä koimme hieman harmillisen yllätyksen, kun aloimme selvittämään Kasperin taustoja. Sen isä (joista ei papereissa ollut tietoa kuin nimi, väri ja syntymäaika) on suoraan Venäläiseltä turkistarhalta, joka ei siis sinänsä ole paha asia, koska kyseisellä tarhalla ei ole esimerkiksi käytetty fancy-värejä. Sen sijaan turkistarhauskäyttöön kasvatut fretit kasvatetaan ihan muu kuin terveys edellä. Mahdollisimman suuri koko, riittävän turkin saannin vuoksi ei todellakaan ole hyvä tavoite kasvatuksessa, koska siinä ei huomioida terveystekijöitä juurikaan. Sen vuoksi en valitettavasti voi kuin toivoa, että Kasperi eläisi pitkän ja hyvän elämän. Tähän asti olemme selvinneet vain muutamilla korvatulehduksilla ja ensimmäisten vuosien ihottumalla (joka on sittemmin hävinnyt).

Vaikka ensimmäisen fretin hankinta ei ollutkaan parhaimmalla mahdollisella tavalla hoidettu, niin tuleviin päätöksiin voi aina vaikuttaa. Niimpä meilläkin majailee Kasperin lisäksi 2 muutaki frettipojua, joiden hankinta on sujunut niin kuin kuuluu!

♥ Tarkoitus ei ole loukata ketään, vaan jakaa tietoa vastuullisesta pentujen hankkinnasta ♥


Kasperi ♥
Olkaa viisaampia ja selvittäkää taustoja tarpeeksi.
Jokainen lemmikki ansaitsee tulla kohdelluksi oikein,
jokainen lemmikki ansaitsee parhaat mahdolliset lähtökohdat.
 Pimeät pennut ja niiden kasvattaminen eivät näitä tue.
Tue sinä. 
Ole osana matkalla kohti vastuullisempaa kasvatusta:
älä osta pimeää pentua!

Lisätietoa kasvatauksesta voit lukea esimerkiksi:
http://frettiliitto.fi/kasvatus/