keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Eläinlääkäri kulut osa 2

Edellisen kerran olen päivitellyt eläinlääkäri kuluja 2. maaliskuuta. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua, joten on taas hyvä kasailla yhteen, miten kuluja on loppu keväästä kertynyt. Edellinen postaus löytyy tästä.

Joonatan:

25.4.2017 Halvaantumisoireiden tutkiminen 140,32€
Joonatan vietiin heti halvausoireita ilmenneenä päivänä eläinlääkäriin, jossa tehtiin perustutkimus ja otettiin röntgen kuvat ja määrättiin kipulääkekuuri.

26.4.2017 Laserhoito 3 sarja 55€
Otettiin Joonatanille laserhoitosarja

2.5.2017 Laserhoito 3 sarja 55€
Otettiin Joonatanille toinen kolmen satsi laserhoitoa, koska todettiin sen toimivan hyvin

Osmo:

8.5.2017 Halvausoireiden ja kivun tutkiminen 71,10€
Osmon eläinlääkäri käynnillä ell tutki Osmon ja otti röntgen kuvat. Kipulääkekuuri.

10.5.2017 Päivystyskäynti 379,81€
Osmon oireiden pahennuttua, lähdettiin päivystykseen, jossa otettii sekä röntgen, että ultra, lääkittiin, nesteytettiin ja lopulta tehtiin eutanasia.

10.5.2017 Matkakulut Helsinkiin 27,70€
Lähetettiin Osmo samana aamuna Helsinkiin tuttavaksi


 

Kasperi, Jesper, Joonatan

10.5.2017 Verikokeet 251,71€
Päätettiin ottaa kaikilta verikokeet varmuuden vuoksi. Tulokset tulivat 12.5. Kaikilla oli hieman suurentuneita punasoluja, johon vaikuttaa "miten paljon hemoglobiinia on litrassa punasoluja (isoja punasoluja mahtuu tietysti litraan vähemmän)."

Joonatanin tulokset: Paitsi, että punasolut ovat suuria, Joonatanilla hematokriitti ja hemoglobiini ovat hieman koholla. Jos kaveri on kovin liikunnallinen, tämä voi johtua jo pelkästään siitä - urheilukoirilla tyypillisesti nähdään näin maltillisesti koholla olevia arvoja. Muutokset voisivat johtua myös lievästä kuivumisesta, mutta proteiinien määrä veressä (TP) on kuitenkin normaali, eli siitä tuskin on kysymys. Periaatteessa jo normaalia työläämpi liikkuminen takapään vaikeuksien vuoksi (+ vesijumpat sun muut) voisi ehkä vaikuttaa tähän.

Joonatanilla kuitenkin myös verihiutaleiden määrä on alle viitealueen. Näitä nähdään joskus eläimillä ilman, että mitään syytä koskaan löytyy, ja arvo korjaantuu itsekseen ilman toimenpiteitä. Taustalla voi kuitenkin olla myös monia muita sairauksia virusinfektioista esimerkiksi pernan kasvaimiin, jonka vuoksi suosittelisin kontrolloimaan Joonatanin veriarvot uudella näytteellä parin kuukauden kuluttua. Ottakaa kuitenkin yhteyttä jo aikaisemmin, mikäli sen oireilu palaa tai vointi muuten huononee.

Verikokeet maksoivat maltaita, koska haluttiin, että ne käytetään labrassa, eikä vain katottaisi klinikan omilla vehkeillä, jotta ne olisi käytettävissä myös jatkossakin. Koska klinikan tulokset olivat olleet saman suuntaiset kuin Saksasta saadut, otamme todennäköisesti kontrollin klinikalla.

YHTEENSÄ: 980,64€
Edellisen postauksen loppusumma oli 1196,64€, joten kaikki nämä yhteensä ovat: 2177,28€
Osallistumme tänä vuonna Jyväskylän joukkorokotukseen, jonka maksut ovat 40€/fretti, joten tuohon tulee lisäksi 120€. Myöskään Eviralta ei ole tullut Osmosta laskua, joten se lisättänee sitten kun se saadaan. Valitettavasti myöskään tuloksia ei ole tullut.

Näin ollen, kun frettiä otettaessa sanotaan, että varautukaa eläinlääkäri kuluihin, en voi todeta kuin että VARAUTUKAA ELÄINLÄÄKÄRI KULUIHIN. Tottakai tuntuu olevan hieman tuurista kiinni, että minkä verran kelläkin sairastellaan ja minkälaisia kuluja sitten kertyy. Yleensähän ei tarvitse kuin implantin + rokotuksen. Eli pari sataa euroa riittänee, riippuen millä hinnalla ne saa. On myös selkeitä eroja klinikoiden välillä: Esimerkiksi Joonatanin ell käynti röntgen kuvilla 140€, kun vastaavanlainen käynti Osmolla 70€. Jatkossa joudummekin pitkälti pohtimaan, missä käytämme mitäkin palveluja hakemassa, koska hintaerot ovat noinkin suuria.

Emme olisi osanneet kuvitella, että jo ensimmäisten vuosien aikana olisi palanut pelkästään kaksi tonnia eläinlääkäreihin. Näin meidän kohdalla on kuitenkin käynyt. Ja me ihan oikeasti ollaan varauduttu siihen, että kulut saattavat yhdeltäkin käynniltä olla useita satasia. Ja olemme myös jatkossakin valmiita panostamaan lemmikkiemme hyvinvointiin. Toivottavasti emme jatkossa tarvitse kuin vuosittaisen rokotuksen.

Ainakaan ei tarvitse kalliita petejä ostella, 
kun pojat askartelee vaatekaapista iha itte kunnon pesän..


Yritän myös tältä vuodelta ihan oikeasti kerätä kaikki ostokset sekä ruoka hankinnat mitä poikiin menee, jotta saisin hahmoteltua niitä muita kuluja. Kyllä, nii muita kuluja, jotka eivät edes tuohon kahteen tuhanteen vielä mahtuneet. (Itse pojathan ovat maksaneet 3 x 350€ = 1050€) Joten ihan pikkusummista ei ole kyse, kun useamman nääpän hankkii. Saatika peruskulut: tähän mennessä tänä vuonna perus raakaruokaan on mennyt n. 300€, puhumattakaan kun siihen lisätään kuivaherkkuja, vitamiinitahnoja, öljyjä = n. 370€ Jos olen edes kaikkea muistanut kirjata ylös. Näitä juoksevia kuluja voi seurata blogin oikeassa laidassa löytyvästä "Kulut 2017" kohdasta. Sieltä löytyy esimerkiksi n. 270€:n edestä perustarvikkeita: shampoota, ruokakuppeja, hiekkalaatikko, leluja, kissanhiekkaa, hihna, kantokopan pyörät, pesuaineita...
Joten jos tästä nyt nopsaan laskee ruoat + tarvikkeet tälle vuodelle: n. 640€ Huhhuijjaa.. Voipi olla aika tiukka niukka loppuvuosi muiden kuin aivan välttämättömien tarvikkeiden osalta!

Tänä vuonna ollaan aika niukalla linjalla myös näyttelyiden suhteen. Ollaan suunniteltu osallistuvamme (jos vaan ehditään mukaan) kahteen näyttelyyn omamme lisäksi. Niistäkin kun usein kertyy näyttelymaksuiksi kaikkea 40-80€:n väliltä.

Joten ei muuta kuin ihanaa pennun odotus aikaa kaikille, joille se oma kullanmuru on saapumassa lähiaikoina. Ja terveitä vuosia kaikille, joilla se oma karvamakkara jo on ♥ Toivotaan, että teillä ei olisi tarvetta yhtä älyttömälle eläinlääkäri rallille kuin meillä on ollut. Eihän meidän tuttavatkaan ole käyttäneet kolmea näätäänsä kuin rokotuksilla ja implanteilla. Joten heidän ell kulunsa ovat vain pieni osa mitä meillä on mennyt. Vaan koskaanpa ei voi tietää!

Onneks jätkät auttaa arki askareissa!

"Kyllä me äiti yks kasvimaan multa möyhennetään!"





En kyllä ikinä vaihtais näitä kalliita turkkimatoja mihinkään ♥


Jesperkin vihdoin tuli syliin itse ja jäi siihen
Tuli ensin Joonatanin viereen ku helliteltiin Joonatanin kanssa,
mutta Joonatanin lähdettyäkin käpertyikin vain paremmin sykkyrälle ♥
Kyllä meinas sydän pakahtua!
Kyllä tästä itse pikkuperkeleestäki vielä murunen saadaan!
Päivä päivältä vaihtuu hampaat suukkoihin, eikä ranteita korista enää haavat

Ja miten toinen voi näyttää niiiin tyytyväiseltä ♥

maanantai 22. toukokuuta 2017

Joonatanin halvaantuminen

Tämä vuosi ei ole ollut meille helppo. Kasperin ihottuman tutkintaa jatkettiin tämän vuoden puolella, eikä mitään selvinnyt. Ihottuma on hävinnyt, mutta poika kutisee edelleen kovasti. Jesperille ilmeisty paise kurkkuun alku vuodesta, joka onneksi poistui antibioottikuurilla. Jesper ja Joonatan sairastivat flunssan. Joonatan kiidätettiin maaliskuun alussa päivystykseen suolitukos epäilystä, joka onneksi osoittautui vain ilmaksi mahassa. Sen jälkeen tapahtui Joonatanin halvaantuminen ja viimeisimpänä Osmon pois meno.


Tapahtuneesta on kohta kulunut kuukausi, joten yritän muistella ja kertoa parhaani mukaan tapahtumista. Fretin halvaantuminen on kuitenkin sen verran järkyttävä tapahtuma, että olisi hyvä, jos siitä olisi jossain kerrottu tai kuvattu. Toki meidän tapaus sisälsi myös parantumisen, mitä ei valitettavasti kaikissa halvaantumis tapauksissa tapahdu. Fretin takajalkojen heikkouteen tai halvaantumiseen kun on useita eri syitä.


Joonatan halvaantui 25.4. Edellisenä iltana maanantaina 24.4 Se alkoi ontumaan toista jalkaansa. Tunnustelin jalat läpi, mutta Joonantan ei aristanut mitään mistään. Annoin sille kipulääkettä, sillä uskoin sen jotenkin teloneen jalkansa. Tiistai aamuna sen jalat kuitenkin menettivät kantavuutensa ja se alkoi lopulta raahaamaan molempia jalkojaan. Soitin ell ja sain ajan iltapäivälle. Minulla sattui olemaan koko kevään ainoa koulupäivä, seminaari, jossa minun oli pakko olla läsnä. Niimpä soitin isännän viemään Joonatania tutkittavaksi.
Joonatanilta otettiin röntgen kuvat ja ell tutki sitä. Pahin pelko oli, että Joonatanin selkäranka olisi vaurioitunut, joka tarkoittaisi todennäköisesti lopullista halvaantumista. Kiputuntoa Joonatanilla oli jaloissa, vaikka se ei kovin hyvä ollutkaan. Ell valmisteli pahimpaan kertomalla vaihtoehdot: joko Joonatanin tila paranee kipulääkkeillä ja levolla kuluvan viikon aikana tai muuten sen kohtalo on selvä. 
Osmo pötköttelee Joonatanin kanssa kopassa ♥

Niimpä Joonatanilla oli edessään pitkä viikko. Se sai kipulääkettä ja määrättiin koppilepoon loppu viikoksi. Jalkojen kiputuntoa, sekä tahdonalaista virtsaamista/ulostamista tulisi seurata, sekä tietysti yleisvointia. Niimpä Joonatan vietti aikaansa meidän isossa kantokopassa, sekä häkin erikseen suljettavassa yläosassa. Joonatan ei tästä kovin innostunut, vaan välillä hyvinkin raivokkaasti pyrki ulos. Niimpä ensimmäiset päivät yritettiin viihdyttää sitä kantamalla sitä ympäriinsä ja antamalla haistella eri hyllyjä ja kaappeja yms. Joonatan itse olisi viipottanut menemään pelkkien etutassujensa avulla, mutta lepo on lepo. On hullua, kun näytti siltä, ettei se edes tajunnut ettei sen takajalat toimi.


Jesper hakeutui ensimmäisen viikon Joonatanin välittömään läheisyyteen
Sydän särky ku pikkuinen halus niin kovasti hoitaa toista ♥

Muutki pojat tykkäs pötkötellä Joonatanin seurana 
ja ne tapas useimmiten nukkumassa kaikki yhdessä, 
kun normaalisti hakeutuvat omiin lempipaikkoihinsa nukkumaan.



Onneksi saimme paljon tukea tähän. Viestittelin useamman kasvattajan kanssa ja helpotuksekseni (vaikkakin se on ihan kamalaa) vastaavia tapauksia oli ollut aiemminkin. Epäilyinä olivat selän venähdykset ja halvausoireet/parantuminen olivat kestäneet viikosta jopa kuukauteen. Pieni toivo alkoi itää.

Oli erittäin surullista ja sydäntä riipivää seurata toista siinä tilassa. Joonatan myös kävi hyvin vaihtelevasti laatikolla. Kantokoppaan mahtui vain pieni hiekkalaatikko, joten sen käyttö oli hankalaa. Toisaalta kaikkien laatikoiden käyttö oli haastavaa takajalkojen ollessa poissa pelistä. Niimpä löysimme Joonatanin jatkuvasti itsensä alle pissineenä ja kakkineena. Positiivista oli, että Joonantan oli pirteä ja iloinen. Se oli innokas haistelemaan paikkoja ja olisi halunnut kovin touhottaa ympäriinsä. Se myös söi todella hyvin ja itsenäisesti. Juomista sille hieman joutui tuputtamaan, joten helpoimmalla päästiin, kun lisättiin normaalia enemmän vettä jauhelihan sekaan, jolloin se sai nestettä syödessään.

Joonatanille laitettiin valjaisiin tiuku, 
kun jätettiin se huoneessa nukkumaan muiden poikien kanssa, 
ettei tarvi yksin olla kopassa koko aikaa. 
Kuultiin sitten heti jos lähti liikkeelle 
ja pystyttii auttaa laatikolle 
tai jos meinas alkaa touhuamaan, 
niin siirrettiin sitten koppaan/häkkiin.

Armon aikaa oli annettu vain loppu viikon verran, niin että jos tila ei yhtään paranisi, olisi mahdollisuudet Joonatanin kohdalla hyvin heikot. Suureksi onneksemme Joonatan alkoi loppu viikosta hieman edes yrittämään toisen jalan käyttöä. Se näkyi lähinnä takapäätä raahatessa jalan loppu osan pienenä heilutteluna, mutta hyvänä merkkinä kuitenkin. Loppu viikosta alkoi myös esimerkiksi pesutilanteissa jaloilla ponnistelu meidän käsiä vasten. Hyvin pienehköä ponnistelua, mutta ponnistelua kuitenkin. Niimpä toivo heräsi ja samoin taistelutahto: tästä selvitään.

Ell käynnin yhteydessä tuli puheeksi laserhoito, jota kävimmekin ottamassa heti tutkimuksen jälkeisenä päivänä, sekä sen jälkeen yhteensä 5 kertaa. Laserit sijoittuivat 2-3 päivän päähän toisistaan. Jälkikäteen voin todeta laserhoidon olleen todella hyvä. Joonatan oli muutamia ekoja kertoja lukuun ottamatta (laser hoidon vaikutusten alkaminen yleensä kestää muutaman hoitokerran) aina parempi. Jokaisen laserhoito päivän jälkeen kävelyn yrittäminen oli helpompaa.



















Loppu viikosta oli haittavissa siis jalkojen heikkoa käytön yritystä ja pestessä käsiä vasten ponnistelua. Myös laatikolla käyminen alkoi olla hieman parempaa, vaikka pestä saatiinkin edelleen. Tässä vaiheessa on tosin hyvä huomauttaa, että Joonatanin lempi nimi on "kakkaa pyllyssä Joonatan", koska oli ihan normaalia, että jätkällä on jäänyt vähän kakkaa pyllyyn tai takajalkaan, mutta hän ei koe tarvetta putsata sitä.
Koska Joonatan alkoi hieman aktivoimaan takajalkojaan, aloimme kantaa sitä niin, että se sai kävellä etujaloilla. Pidimme siis loppu kropan kainaloista takapäähän käsissämme ja "kävelytimme" Joonatania ympäri asuntoa. Tärkeintä Joonatanille oli saada piilottaa leluja, joten autoimme häntä siinä. Oli ihana huomata kuinka poika nautti siitä, että pääsi edes tällä tavoin hieman tutkimaan paikkoja.
Joonatanille on erityisen tärkeää piilotella leluja

Tätä kävelytystä jatkoi lähes viikon. Emme uskaltaneet antaa sen kävellä, koska kävely yritykset olivat todella heikkoja ja pelkäsimme sen rasittavan selkää liikaa. Voin kertoa, että oma selkä ja jalat olivat hellänä tepasteltuamme kumarassa näädän perässä lähes viikon, mutta yhtä kaikki sen arvoista. Vähän reilun viikon kuluttua Joonatan alkoi syömään niin, että pysyi itsenäisesti pystyssä. Alkoi siis pitämään jalkoja enemmän allaan, eikä heilahdellut puolelta toiselle tai istunut toiselle kankulla. Niimpä tarjottiin sille aina mahdollisuus syödä näin, jotta jalat olisivat ensinnäkin normaalissa asennossa ja toisekseen, olihan se ihana syödä, ilman että joku koko ajan pitää pystyssä. Aluksi laitettiin hieman pyyhettä tueksi, mutta lopulta alkoi syöminen sujumaan ilman mitään tukea.

Me oltas kaikki nyt tulossa!
Kuvassa myös hoidossa ollut Viski

Koska takapää alkoi aktivoitua enemmän, me vähensimme tukea. Sen sijaan että kannattelimme takapäätä kokonaan, aloitimme tuskastuttavan kävelyharjoittelun. Joonantan ei alkuun tuntunut ymmärtävän, että ei enää pääse yhtä nopeasti (etutassuilla vihtoi täysiä eteenpäin ja meidän kantaessa takapäätä, pääsi hurjaa vauhtia eteenpäin). Niimpä ensimmäiset päivät oli lähinnä pojat jarruttelua, ja takajalkojen käytön harjoittelua. Käytännössä se tapahtui niin, että tuimme edelleen takapäätä, mutta teimme ikään kuin askelia tassuilla käsiemme avulla. Lopulta Joonatan oppi hidastamaan tahtia, ja alkoi itsekin yrittämään jalkojen käyttöä. Niimpä tassuttelimme askel kerrallan eteenpäin (selkä kiitti ja jalat olivat hapoilla tässäkin hommassa, mutta mitäpä sitä ei tekisi näätänsä eteen..).
Kun askellus alkoi onnistumaan, tuli haasteeksi tasapaino. Niimpä Joonatan sai alkaa kävelemään itse, mutta me pidimme sitä pystyssä. Aluksi piti tukea ihan älyttömästi pojan heiluessa herkästi puolelta toiselle jomman kumman jalan hieman pettäessä alta, mutta lopulta saimme lähinnä juosta perässä kädet takapuolen molemmin puolin varmistelemassa tasapainon pysymistä.

Kun jalat olivat hieman alkaneet aktivoitua, aloitimme vesijumpan. Vesijumpattiin Joonatania ehkä sen 4-5 kertaa. Joonatan ei pahemmin välitä vedestä ja ensimmäiset kerrat olivatkin aika karmeita. Poika yritti uida kauheaa vauhtia reunaa kohti, meidän yrittäessä saada sitä käyttämään takajalkojaan. Onneksi se helpottui ja lopulta saimme sen potkuttelemaan takajaloillaan ihan hyvin. Kerrat jäivät kuitenkin vain noihin muutamiin kertoihin. Ostimme Biltemasta sellaisen lasten hiekka/uima-altaan. Sen täyttö lämpöisellä vedellä joka kerta oli kuitenkin iso projekti ja koska Joonantan ei pahemmin tuntunut tottuvan veteen, vaikka rauhoittuikin hyvin ekojen kertojen jälkeen, jätimme uimisen sikseen.
Äiti vähänkö on kiva tää ulko aitaus ku täällä saa kaivaa!

Tällä hetkellä käytössä on playpenit nurmikolle ja kuistille viritettynä, 
tavoitteena olisi oikea ulkotarha!


Ihanimpia hetkiä oli, kun Joonatan aamulla herätessään käveli ihan itse, horjumatta portille. Koppilevon lopetimme ensimmäisen viikon jälkeen. Joonatan tuntui rauhoittuvan paljon paremmin saadessaan nukkua muiden vieressä, eikä poikien huoneessa päässyt liikkumaan kuin metrin tai kaksi suuntaansa. Niimpä aamuisin oli hyvä seurata, kuinka jätkä jalkojaan käyttää sen metrin verran, jonka eteni nukkumapaikastaan portille.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että Joonatan kävelee itse. Meidän tehtävänä on estää sitä vielä kiipeilemästä. Hyppimisen ja loikkimisen jätkä aloitti heti, kun vain pystyi. Eikä sitä oikein voi estääkkään. Niimpä poju touhuilee sen minkä kintuiltaan pystyy. Lisäksi meidän pitää seurailla, kuinka paljon jalat rasittuvat. Selkeästi aktiivisemman päivän jälkeen jalat eivät enää jaksa toimia kunnolla ja kävely menee harottavaksi askellukseksi. Niimpä ollaan jouduttu välillä pitämään "lepo päiviä" eli laitettu sitten huoneeseen, niin ettei pysty pitkiä matkoja juoksemaan ja usein rauhoittuukin sitten nukkumaan.


Pojat kävi ulkoilee Viskin asuinpaikan viereisessä kaukalossa,
Joonatanin ilme :')


Vaikka pahin onkin ohi, on meillä edessä vielä pitkä aika ennenkuin Joonatanin takajalkojen voimat ja lihakset palautuvat. Joonatanin takapuoli näyttääkin aika surkealta. Kahdessa viikossa ehtii lihakset surkastua hyvinkin paljon. Toki positiivista on se, että Joonatanin etutassuihin ja yläkroppaan on tullu hurjasti lisää voimaa. On myös outoa, että se pääsee nykyään jopa paremmin makaroonilaatikkoon ja alastulokin on jopa hallitumpi. Ennen Joonatan tuli aina nenälleen tai ihan vinksin vonksin, nyt tuntuu että se osaa ottaa enemmän takajaloillaan vastaan.

Yksi huvittavimpia ja ällistyttävimpiä seikkoja on, että Joonatan ei ole koskaan aiemmin kiivennyt häkin yläosan ylimmälle tasolle, koska siinä ei ole ramppia. (Joonatanin rampin käyttökin oli aiemmin hieman kyseenalaista, nykyään sekin on jopa parempaa.) Niimpä suorastaan järkytyin, kun olin vaihtelun vuoksi nostanut Joonatanin häkin yläosaan lepäilemään, vielä kun jalat eivät yhtään toimineet ja löysinkin pojan ylätasolta. Miten ihmeessä!? Miten on mahdollista, että jätkä kiipeää sinne ilman takajalkoja, kun aiemmin ei ole päässyt sinne mitenkään vaikka on kuinka hyppinyt ja ponnistellut. Koska olen joutunut laittamaan ylätason kiinni nippusiteillä, en viitsinyt repiä sitä irti ja useamman kerran tapasimmekin herran ylätasolta kurkkimassa hieman jopa ylpeä virne naamaallaan. Noh, eipä tämä haitaksi ole ollut, sillä nykyään jätkä kiipeää tyytyväisenä ylätason viereiseen riippariin nukkumaan muiden poikien kanssa. Ne kun ovat tykästyneet ylimpään riippariin eniten, eikä Joonatan ole siellä pystynyt heidän kanssaan nukkumaan.

Joonatan pääsee nykyään riipparin yläosaankin


Niin se Joonatan vaan kiipes ylimmälle tasolle ilman takajalkoja..



Eli jos tästä jotakin yhteen vetoa pitää tehdä, niin järkyttävän ja surullisen alun jälkeen tilalle on noussut toivo ja ilo, sekä jopa hämmästys Joonatanin uusista taidoista. Jatkamme edelleen jalkojen kuntoutusta, rajaamalla liikunnnan määrää. Olen myös aamuisin ja iltaisin hieronut Joonatania, silloin kun hän on sitä ottanut vastaan. On ihana ku aamuisin alan silittelemään sitä ja se heittää pitkälleen lattialle ja ottaa tyytyväisenä vastaan hieronnan. Käytännössä siis silittelen hieman voimakkaammin läpi koko kropan. Joskus se tuntuu jopa auttavan jalkojen käyttöön! Hierontaa edeltänyt jäykkäkävely muuttuu hieman jouhevammaksi ja sujuvammaksi. Joten jatkossakin on Joonatanille tiedossa hierontaa.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Halusin avoimesti kertoa tästä meidän tapauksesta, koska sen lisäksi, että näitä harmittavia tapauksia on ollut aiemminkin, en epäile etteikö niitä valitettavasti tulisi tulevaisuudessakin. Eli jos meidän kertomus, sekä meidän käyttämät keinot auttavat jota kuta vastaavassa tilanteessa olevaa, on se suurempi apu kuin mitä ikinä voin toivoa tällä kirjoituksella. Toki meidän käyttämät keinot eivät ole mitään suosituksia, vaan yksinkertaisesti meidän tapa toimia kyseisessä tilanteessa. Koen kuitenkin, että Joonatanin tilanne parani tehtyjen toimien vuoksi. Etenkin laserhoitoa voin suositella. Olemme harkinneet myös laserhoitoa nyt, kun takajalkojen lihakset ovat vielä heikot ja palautuminen hidasta, mutta suoraan sanottuna rahaa on palanut viimeisinä kuukausina niin armottomasti, että pyrimme ainakin toistaiseksi pärjäämään liikunnan rajoittamisella ja hieronnalla.


Pojat tykkää nukkua vierekkäin ♥



Aionkin seuravaaksi kirjoittaa jälleen eläinlääkäri kulujamme ylös. Ja voin kertoa, että summa ei ole nätti. Se on kuitenkin juuri se summa, jonka olemme olleet valmiit laittamaan eläintemme hyvinvoinnin takaamiseksi. Fretin omistaminen ei tosiaankaan ole halpaa ja huonolla tuurilla, kuten meillä on tuntunut olevan, rahaa voi mennä hetkessä jopa tonni. Mutta siitä lisää myöhemmin!

perjantai 19. toukokuuta 2017

Osmo - 10.5.2017

Tuntuu ihan käsittämättömältä edes kirjoittaa tätä tekstiä. Olin juuri saanut kerrottua Osmosta ja meidän yhteisen taipaleen alusta, kun Osmo alkoi oirelemaan. Haluan kuitenkin käydä läpi kyseisten vuorokausien tapahtumat.


Maanantaina 8.5 aamulla Osmo tuntui ärsyyntyvät muiden poikien läsnäolosta erityisen paljon. Puolilta päivin kun sama meno jatkui, joten aloin ihmettelemään, että mikä sillä on. Yritettyään hätäisesti purra mua, tajusin että se on jostain kipeä. Tunnustelin varovasti jalat ja kipu tarkentui muistaakseni vasempaan takajalkaan. Ensin Osmo linkutti, mutta lopulta perässä raahautuivat molemmat jalat. Ensin ajattelin, että voiko näin käydä lyhyen ajan sisällä toisellekin freteistämme (kirjoitan Joonatanin halvaantumis tapauksesta myöhemmin). Osmo kuitenkin ilmaisi selkeämmin kipua. Lähdettiin tottakai heti soittamaan eläinlääkärit läpi ja saatiin röntgen aika samalle iltapäivälle. Annoin kotona jo pienen annoksen kipulääkettä. Epäiltiin murtumaa, mutta röntgenkuvien jälkeen todettiin, ettei murtumaa ole. Koska mitään selkeää syytä ei löydetty ja Joonatanin tapaus oli tuoreessa muistissa, palasimme kotiin kipulääkkeiden ja lepo määräyksen kanssa. Kiputuntoa jaloissa, yleisvointia, sekä virtsaamista, että ulostamista tulisi seurata.
Osmo alkoi pikku hiljaa illasta asettumaan, kun kipulääke alkoi tehota (kotiin päästyä annoin loput päivän annoksesta). Ilta sujui tilannetta valvoessa. Vettä juotettiin tasaiseen tahtiin, ruoka maistui omin voimin. Laatikolla Osmo kävi itsenäisesti, niin hyvin kuin suinkin pystyi. Yöllä herättiin juottamaan vettä muutaman tunnin välein.

Seuraava aamu 9.5 oli hiljainen. Osmo lähinnä nukkui, joi ja söi. Eikä ollut enää kivulias. Päivä kului tilannetta seuraillessa, välillä Osmoa sylitellessä. Illalla Osmolla oli tarttunut kakkaa takajalkoihin ja alettiin pesemään sitä pois. Kuivatellessa huomattiin, että Osmo oli hieman lämpöisen tuntuinen. Mitattiin lämmöksi (muistaakseni) 39,5'C, josta nousi heti huoli. Osmo alkoi myös käydä kipeämmän oloiseksi, vaikka oli päivällä saanut kipulääkkeen. Isäntä yritti tarjota Osmoa laatikolle, jolloin Osmo kävi käteen kiinni. Ehti kahdesti ottaa kiinni sormesta, niin että upposi kynnestä läpi. Tässä vaiheessa säikähdettiin molemmat. Osmo, yltiö kiltti pusuttelija puree tuolla tavoin. Otin Osmon syliin miehen tyrehdyttäessä vuotoa. Osmon oli kuitenkin sen verran paha olla, että yhtäkkiä hetken maattuaan nappasi minuunkin kiinni. (Ikinä en ole vastaavaa puremaa kokenut, voin kertoa että olisi itku päässyt jos järkytys ja huoli ei olisi ollut niin kova). Samantien päätettiin että lähtisin Osmon kanssa päivystykseen, heti. (En ole myöskään ikinä ajanut yhtä kovaa päivystykseen. Myönnän ajaneeni jopa punaisia päin).

Päivystyksessä Osmo alkoi hyytymään. Ehdin lähinnä huikata tiskille, että nyt alkaa kaveri mennä elottomaksi, kun oltiin jo tutkimushuoneessa. Lisähappea. Ell tutkimaan tilannetta. Kysyi aika suoraan olenko valmistautunut eutanasiaan, Osmon takapää vaikutti halvaantuneen täysin. Kysyin kuitenkin olisiko mitään tehtävissä ja etten ilman mitään tutkimuksia osaisi tehdä sellaista päätöstä.
Koska tilanne oli kohtuullisen kaoottinen en sen tarkemmin sitä käy läpi, mutta Osmosta otettiin mm. Röntgen kuvat, sen vatsa ultrattiin ja siltä yritettiin ottaa verinäytettä. Valitettavasti verinäytteen otto ei onnistunut (verta ei vuotanut edes poikki leikatusta kynnestä). Osmo sai nesteytystä, kipulääkettä ja se oli myös hetken lämpökääreessä, koska sen ruumiinlämpö tippui jonnekin 34'C tietämille. Tässä vaiheessa Osmo alkoi itse luovuttamaan, jonka vuoksi jouduin tekemään sen kaikista kamalimman päätöksen. Kyyneleiden seasta sain nyökättyä hoitajalle merkiksi, että olisi aika. Tässä vaiheessa siskoni saapui iltavuorosta seurakseni, todellisuudessa lähinnä itkemään kanssani.

Loppu yö tuntui uskomattoman pitkältä. Osmo vietti viimeiset hetket sylissäni siliteltävänä, kun ell valmisteli nukutuksen. Lopulta oli aika antaa sen mennä.

Sain sen verran kerättyä itseäni, että sain maksettua tiskille ja siirryimme autolle. Jopa siskon kotiin vienti matka sujui kohtuu rauhallisesti. Mutta mitä lähemmäs kotia pääsin, sitä enemmän hajosin. Lopulta istuin pieninä palasina eteisen lattialla, kun annoimme poikien katsoa Osmoa. Loppuyön järjestelin paikkoja ja siivosin häkkiä ynnä muuta, koska en yksinkertaisesti pystynyt nukkumaan. Lopulta nukahdettuani heräilin jatkuvasti painajaisiin ja totesin, että on parempi vain herätä.

Seuraava päivä onkin suoranainen ihme. En ollut syönyt edellisten vuorokausien aikana juurikaan, olin nukkunut hädin tuskin puoli tuntia. Jotenkin sitä vaan selvisi kaikesta. Aamuyön istuin tuijottamassa hiljaa ikkunasta ulos. Aamun järjestelin Osmon matkaa helsinkiin ja hoidin pojat kuten aina. On todella järkyttävää, että heti seuraavana aamuna tulee osata kirjoittaa tutkimuslähete, kirjoittaa kaikki tarvittava tieto ylös ja päättää jopa.. Jopa mihin tuhkaamoon Osmo lähetettäisiin. Vuoroin kirjoitin tietoja ylös ja vuoroin itkin lattialla joku pojista sylissäni. Kaikista kauheinta oli kuitenkin pakata pikkuinen matkaan. Otin siihen pojat mukaan, jotta he voisivat jättää kunnolla hyvästit. Tuntui, että siinä vaiheessa kaikki tajusivat mistä oli kyse, vaikka ihmettelivätkin, että miksi toinen kääritään vilttiin, eikä sitä pääse enää hoitamaan..

Sain Osmon vietyä matkahuoltoon, jonka jälkeen suuntasin päivystykseen. Osmon purema turvotti sormeni niin, että se ei enää taittunut. Se oli punainen, kuuma ja kipeä. Istuin useamman tunnin odottamassa ensin hoitajaa ja sitten lääkäriä. Antibioottikuurin saatuani kirosin tuuriani: tottakai samana päivänä oli silmälääkärin kontrolliaika. Istuin siellä sitten viimeiset 10 tuntia itkeneenä. Noh, siitäkin selvittiin.

Niimpä pääsin lopulta kotiin. Yllättäen itkemään. Jossain vaiheessa nukuin muutaman tunnin ja sain jopa syötyä. Seuraavat päivät kuluivat jokseenkin epätodellisen oloisena. Kaikki pikku asiat saivat nieleskelemään itkua. Osmon ruokakuppi, Osmolle ostetut valjaat poikien hihnojen seassa.. Päivä päivältä se on pikku hiljaa helpottanut ja on osannut alkaa suhtautua asiaan.

Tottakai mielessä pyörähtää edelleen ajatus "olisimmeko voineet tehdä jotain toisin? Oliko jotain mitä emme huomanneet? Aiheutimmeko me tämän?" ja jokainen voi varmaan kuvitella, miltä tuntuu käydä asiaa läpi omistajan kanssa. Joka kaikessa rakkaudessaan päätti antaa Osmolle uuden kodin ja kuinka siinä kävi.
Todellisuudessa toimimme juuri niinkuin parhaaksi tilanteessa näimme, niillä tiedoilla ja taidoilla mitä meillä oli. Kävimme lääkärissä heti kun huomasimme voinnissa muutoksia. Pyysimme tutkimuksia ja viimeiseen asti olin valmis tekemään mitä vain Osmon eteen. Osmo vain päätti puolestani, että kaikki tehtävä oli tehty ja että sen oli aika mennä.

Nyt odottelemme enää, selviääkö Osmon pois menon syy. Tuloksissa menee useita viikkoja, joten täytyy vain malttaa odottaa.. Niin Osmokin pääsee sitten takaisin kotiinsa, viimeiselle leposijalleen.

(Psst. Osmon avauksen tulokset näet täältä. Kirjoitettu helmikuussa 2018)

---

Tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia, jotka olivat tavalla tai toisella tukenamme. Olen kiitollinen meidän omasta näätäkansan keskusteluryhmästä, jossa on aina mahdollisuus jakaa huolia ja saada neuvoja. Tiedän että ymmärrätte.
Olen jopa kiitollinen sille matkahuollon myyjälle, joka niin osaaottavasti ja myötätuntoisesti kohtasi mut, itseni ollessa hajalla.
Eritoten olen kiitollinen kaikille niille kasvattajille, jotka vastasivat viesteihini ja auttoivat vaikeassa tilanteessa. Sekä siskolleni, joka tuli luokseni silloin kun sitä tarvitsin. Miehelleni, joka muutaman päivän pyöritti arkeamme, jotta saisin siitä jälleen kiinni.

Kiitos myös Janita, joka soit meille mahdollisuuden tutustua Osmoon ja mahdollisuuden tarjota sille viimeiset kolme viikkoa, joihin sisältyi niin paljon rakkautta ja huolenpitoa. Oli mahtavaa seurata, kuinka aiemmin muihin näätiin tottumaton Osmo, alkoi niin kovin nauttimaan muiden seurasta ja hakeutui itse poikien viereen nukkumaan. Kuinka se sai ja antoi valtavat määrät korvien pesuja ja syöksyi innoissaan muiden poikien leikeissä mukana. Kuinka se päivisin tepasteli mukana arjen askareissa kotkottaen, sai nappaamaan itsensä syliin pusuteltavaksi tai pysähtymään hetkeksi rapsuttelemaan. Osmo antoi niin paljon meille kaikille, mutta voin myös puhtaalla omalla tunnolla sanoa myös Osmon saaneen yhtä paljon ❤️




Kaikista kiitollisin olen Osmon kasvattajalle Emeliinalle, joka on kuluneiden viikkojen aikana ollut niin suuri tuki ja turva. Ja etenkin siitä, että olit tavoitettavissa ja mukanani viimeisiin hetkiin asti. Annoit ohjeita, neuvoit, lohdutit, sekä tuit sitä viimeistä ja vaikeinta päätöstä. Olen niin sanaton kaikesta saamastani avusta
❤️ kiitos ❤️

Meidän matkamme Osmon kanssa päättyi, mutta onneksi mukanamme kulkevat muistot. 

Nuku rauhassa kulta pieni ❤️

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

E-pic's Timberwolf "Osmo"

Osmo on meidän uusi lauman jäsen.
Osmo on neljä vuotias E-picsin, eli Emeliina Kaukolinnan kasvatti. 


Osmo muutti meille 16.4, kun kävimme hakemassa hänet Joensuusta. 


Osmon kanssa lähdettiin liikkeelle rauhassa. Osmolla on aiemmin ollut seurana lähinnä kissoja ja koira, joten toisiin nääppäläisiin tutustumiselle haluttiin tarjota aikaa. Niimpä Osmo vietti oikeastaan ensimmäisen viikon playpenissä. Siellä oli myös välillä hyvä käydä huilimassa, jos pojat kävivät turhan tuttavallisiksi. 

Osmon olikin aluksi hieman vaikea sietää aivan kiinni tunkevia uteliaita nokkia, joten hän teki alusta asti selväksi missä raja menee. Hieman hämmästyimme kun niin reippaasti pyöritti poikia, mutta päällä ollut kiima varmaan toi lisä rohkeutta. Osmosta olemme aiemmin saaneet jokseenkin ujomman tai rauhallisemman kuvan. 

Vapaana olo ajan pojat viettivät toisiinsa tutustellen. Osmo tykkäsi poikien huoneesta ja usein hakeutuikin sinne. Playpeni tarjosi lähinnä nukkumis ja rauhoittumispaikan. 


"Onko ihan pakko tulla siihen? Vähän omaa rauhaa kiitos.. "


Etenkin Jesper, kaikessa viattomuudessaan,  toteutti välillä hyvinkin tiivistä vierihoitoa. Asettautui aina uudestaan ja uudestaan Osmon viereen tai ainakin mahdollisimman lähelle. Pojat ylipäätään suhtautuivat Osmoon uteliaan kiinnostuneena. Haistelua, halua pestä korvia ja päästä viereen nukkumaan, mutta kuitenkin tilaa antaen ja Osmon tahtiin edeten (paitsi Jesper välillä, joka niin kovasti vaan halusi olla Osmon kaveri ❤️). 

Viikon verran kuunneltiin milloin hillitöntä kotkotusta, milloin kitinää kun Osmon rajat oli ylitetty ja hän oli päättänyt puolustautua (kohtuu lempeän tiukka ote tunkeilijan niskasta riitti). 


Pikku hiljaa Osmon suojamuurit sitten laskeutuivat ja aloimme huomata joskin lyhyitä, mutta rauhallisen ja tyytyväisen oloisia hetkiä muiden näätien kanssa vierekkäin. 


Onneksi hommattiin isompi peti, niin kaikki nääpät mahtuu kerralla vierekkäin! 


Niimpä reilussa viikossa Osmo siirtyi poikien viereen nukkumaan. Koettiin varsin lämpimiä tunteita kun löydettiin pojat nukkumasta yhdestä kasasta. 

Osmosta onkin kuluneiden viikkojen aikana kuoriutunut esiin hyvin mielenkiintoinen herrasmies. Alusta lähtien hän on suhtautunut meihin hyvin luottavaisesti. Suukkoja satelee ja etenkin aluksi läheisyyttä ja turvaa haettiin painautumalla jalkoihin. Sylissä viihdytään ja meinaapa herra välillä nukahtaa syliinkin. On mahtavaa nähdä isännän ilmeestä niin suoraa ihastumista ja tykästymistä, kun näätä kääriytyy syliin nokosille. Meidän muut pojat kun hyvin harvoin niin tekevät (rätti väsyneenä hädin tuskin torkahtavat hetkeksi syliin). 

On myös ollut mukava nähdä mitä kiima Osmon takana on. Energiaa on selkeästi tullut enemmän kun kaikki energia ei kulu polttelevaan oloon. Osmolla on myös tapana tepastella itsekseen ympäriinsä ja seurailla arki askareita. Saattaa käydä ääniä kuullessaan kurkkailemassa mitä touhutaan ja kipittää sen jälkeen takaisin torkkumaan. Joskus viipottaa omia tarkistus ja tutkailu kierroksiaan: käy kokeilemassa kaapin ovia tai nuuhkimassa eteisen oven alle. Käypä joskus ikään kuin tervehtimässä, ottaa muutamat silitykset/rapsutukset ja poistuu sitten paikalta. 

Jesper, Osmo
Kasperi, Joonatan 

🖤

(Osmo nukahtelee mihin sattuu, siinä missä muut pojat hakeutuvat aina petiin/viltille/riippariin. Höpsö nukku näätä ❤️) 

Niimpä meidän lauma on nykyään neljä nääppäinen. Osmo on kovin touhukas ja tepsuttelee ympäriinsä hieman omiaan touhuillen. Näätämäiset paini ja jahtaus leikit eivät ole vielä auenneet täysin, mutta selkeää innostumista ja mukana viipottamista on. 

Osmo tykkää myös ulkoilla, joka sopii muiden poikien kanssa hyvin yhteen. Kuistille viritettyyn aitaukseen ovat kaikki ihastuneet ja ulkona käydään hölmöilemässä ja hakemassa vauhtia jotta sisällä voi sitten hepuloida kunnolla. 


Osmo on siis asettautunut taloksi ja tuntuu sopivan meidän laumaan sekä perheeseen hyvin. Tämä oli myös tavoitteena, kun Osmon siirtymisestä meille neuvoteltiin. Osmon omistajan elämäntilanteen muuttuessa päätti hän kaikessa rakkaudessaan Osmoa kohtaan, etsiä Osmolle uuden kodin, koska koki ettei voi tarjota sille niin paljon aikaa ja huomiota kuin haluaisi. Niimpä meistä, entuudestaan tutuista muodostui kaikille sopiva vaihtoehto. Osmo pääsisi kotiin, jossa olisi tilaa sekä seuraa ja me olimme valmiita ja halukkaita tarjoamaan Osmolle loppu elämän kodin. Itse kunnioitan tällaista päätöstä suuresti, sillä sellaisen tekeminen on äärimmäisen vaikeaa. 
On ollut suuri helpotus, kun on voinut viestittää terveisiä, että kaikki täällä on ok ja Osmolla menee hyvin. 


Niimpä me täällä jatkamme hyvillä mielin alkanutta yhteistä taivalta. Harjoittelemme näätämäisiä leikkejä ja hiekkalaatikoiden sijaintia, mutta ennen kaikkea lähennymme toisiamme päivä päivältä enemmän.