tiistai 19. tammikuuta 2016

Fantastic Ferret 2016

Päivä alkoi aaaaikasin aamulla. N. klo 04.15 herättiin
Tarvikkeet oli pakattu edellisenä iltana ja aamulla vaan kannettiin autoon
Ihan kaikkea ei muistettu ottaa, mm. järjestelmäkamera jäi,
mutta se ei nyt ollut olennainen osa päivän kulun kannalta.


 Vastaanotto oli mukava ja oli kiva kun oli kantajia 
nii että saatiin tavarat nopeasti sisälle pakkasesta
ja meille katsottiin valmiiksi häkin paikkakin. 
Häkki saatiin pystyyn nopeasti. 


Sitten alkoi odottelu. Meidän luokka oli 19, joten välillä tuntui
että odottamista on ikäisyyksiin asti..


Kassu viihtyi yllättävän hyvin aitauksessa. 
Ajattelin, että se repisi häkkiä enemmän.
Se ei ole koskaan ollut playpenissä noin pitkää aikaa yhteen putkeen.
Kassu otti kuitenkin päivän nukkumisen ja pienen touhottamisen kannalta.


Kasperi ei tykkää mistään pedeistä, joten jätettiin kantokoppa playpeniin
Siellä se sitten nukkuikin suurimman osan ajasta.
Aluksi toki nuukahteli vain sylissä, kun taisi toista hieman jännittää,
mutta lopulta kiipesi koppaan ja malttoin siellä pötkötellä itsekseen.


Näyttelypaikka oli laitettu tosi hienoks. Käytii aiemmin syksyllä FFF:ssä 
ja siihen verratuna vaivaa oli nähty todella paljon. Myös palkinnot olivat hyviä 
ja hupikilpailut toivat mukavaa tekemistä odotteluun. Tokihan ei niihin osallistuttu, 
mutta oli silti mukavaa kun oli ns. välietappeja seurattavana päivän aikana.


Syömässä käytiin puolen päivän aikaan. 
Tuttavat jäi kahtomaan Kasperia sen verran 
että jos kovin yrittää muka playpenistä loikkia 
nii ottavat kopin. (sehän siis nukkui vaan)


Sitten se aika jotenkin kummasti kului ja alkoi oma luokka lähestyä.
Jännitti jonkun verran ja meidän vuoron tullessa meninkin ihan seuraamaan
tuomarointia ja kurkistelemaan miten Kasperi siellä käyttäytyy.


Me ei Kasperia käsitellä oikein koskaan pöydällä, 
vaan tuttavallisesti sylissä, yleensä jopa selällään, 
joten oli Kasperillekin ihan uusi tilanne.


Tosi rauhallisesti se tuomaroinnin otti.
Antoi pyöritellä ja katsoa. 
Valitettavasti se oli löysä ku keitetty spagetti
ja naureskelin kun tuomari joutui 
kauhomaan sitä pöydältä tuon tuosta.


Sitten se olikin jo ohi. Sitten vain odoteltiin ja odoteltiin.
Voin kertoa että recall:ien ja tulosten odottelu oli kaikista tylsintä.
Jotenkin, kun mitään ei tapahtunut, eikä ollut mitään muuta odotettavaa 
niin tuntui että se kesti tosi kauan.

Kassuki ois jo varmaan ollu valmis lähtee kotiin jo aikasemmin
"Äiti, tuu mun kaa tänne, jooko?"


Tulokset tuli ja sekunnin sadasosan harmitti kun ei voitettu mitään. Ja oikeasti sekunnin sadasosan, koska meidän Kassulla ei tällä hetkellä pokaaleja kanneta kotiin.

Eniten odotettu olikin siis tuomarin arviointilomake. Joka vastasi pääosin kaikkia ennakko odotuksiamme. Saimme yhteensä 86,5 pistettä, joka sinänsä on hyvin. Joissakin luokissa sillä pistemäärällä oli päässyt palkintosijoille. Meidän luokassa vaan oli tosi kovat kilpailijatkin, ettei ees pientä mahdollisuutta ollut. 

tänään testailin kameraa uusilla asetuksilla 
kun kävin Nikonin kurssilla. 
Johan alkaa tarkennusta löytymään!

Miinus pisteet saimme: 
-1,5 lyhyt nenä
-2,5 pitäisi olla kompaktimpi koko keholtaan
-1,5 lihakset (ei siis ole tarpeeksi)
-1,5 hieman liikaa rasvaa (a bit fat)
-1 korvat isot ja sulkeutuneet ('big and closed')
-1,5 hieman kuiva karva
-1 hieman valkoista leuan alla
-0,5 valkoinen täplä jalka pohjassa
-2,5 liian iso, liian paljon ylimääräistä ihoa 
(too massive, too much extra skin)

Näistä kuitenkin "korjattavissa" olevia: 1,5p lihaksissa, 1,5p rasvassa, 1,5 karvassa ja 2,5 iso koko ja löysä nahka. Elikkäs tästä ku Kasperi vähän alkaa keräämään lihasta ja alkaa tuo pentumainen lössykkämäisyys katoamaan, nii pisteitä vois tulla jopa 7 enemmän. Sitten toki nuo merkit ja muodot (korvat tms.) ovat enemmän tuomari kohtaisia. Toki standardit on, mutta se kuinka kukakin sen milläkin kerralla arvioi on sitten oma juttunsa. Yllätyksenä tuli tuo valkoinen läntti jalkapohjassa, kun ollaan se kyllä huomattu, mutta ei edes muistettu koko asiaa! Mulla ei myöskään sen kummemmin ole käsitystä korvien koosta tai nenän pituudesta. Sopivat ne on meille ja jos niillä ei palkintoja kahmita nii so what!

Isot karhun käpälät

Hampaissa ei moittimista, 
vaikka toisesta kulmahampaasta
 irronnut ihan pieni pala päästä 
Kynnet ja korvatkin oltiin osattu 
laittaa oikein kun niistä ei ollut mainittavaa

Elikkäs ekaks näyttelykokemukseks omalla tavallaa positiivinen. Iso miinus oli pitkä päivä. Oltiin joskus puol kymmenen aikaan kotona, joten ihan ei kellon ympäri matkattu, mutta ihan tarpeeksi. Monet myös kyselivät parin kuukauden päässä oleviin näyttelyihin, mutta en koe tarpeelliseksi, kun eipä tuo Kassu tuosta hetkessä muutu ja niin suuri näyttelykärpänen ei vielä purrut, että vasiten lähtisin  kymmeneks tunniks istuu, ku tiedän "ettei palkintoja tuu" ja arvio nyky tilanteesta on jo. Sen sijaan ajateltiin että kesällä voisi käydä seuraavan kerran. Olisi Kasperikin sitten jo kesäturkissa ja muodossa ja katotaa sitten miltä se vaikuttaa muiden silmiin.

Kivaahan oli toki tavata muita näätäkansalaisia, sekä frettejä, että ihmisiä. Muutamat tavattiin jo syksyllä FFF:ssä, mutta nyt oli jotenkin ehkä helpompi tervehtiä (kun ainakin kuvitteli muistavansa nimen..) Näädät sen sijaan muistuu paremmin mieleen, niitten avulla sitten kaivellaa omistajienkin nimet muistista. 
Mukava oli myös nähdä erilaisia frettejä. Isoja, pieniä, eri värisiä, muotoisia. Suurimman vaikutuksen teki eräs Bullbergilainen (samalta kasvattajalta kuin Kasperi) albiino uros. Se oli niin iso ja jotenkin niin miehekäs että het silmät kirkastu ku sen näki. Todella nätti. Se myös voitti olikohan luokkansa tms, joten kyllä oli ihailulla ihan aihettakin. Samoin eräät pienemmät tummat soopelit, jotka olivat niin samannäköisiä kuin olla ja voi! Leikkivät villistä ja vaikuttivat jotenkin niin pirteiltä ja iloisilta. 

"Haluisko joku mut syliin?"

Kasperi sai osakseen jonkun verran huomiota, enemmänkin aikaisemmin "tutuilta" (fbssä keskustelu/blogin seuraaminen=tuttu). Olikin mukava antaa sitä pyöriteltäväksi. Ja sellainen pehmeä löllykkähän se on, joten eihän siitä voitu ku tykätä. On myös mukavaa, kun voi "huoletta" antaa käsiteltäväksi, kun puremis todennäköisyys on niin pieni. 

Hiiioop!

Ai oho... En mä täs mitää 
sohvatyynyjä ollu menossa kaivelee..


Nyt sit arki on pyöriny mukavasti.
Toki heti lauantaina mennään frettipäivää pitämään 
Palokan Mustiin ja Mirriin, mutta muutaman tunnin esittely ei paljoa arjessa tunnu

Niin ja Kasperi on nyt sittenki päättäny tyhjentää meidän ison kukan ruukusta mullat. Oon jo muutaman kerran kiskonu sen sieltä kaivuutyömaalta ja se on pistäny kunnon machoilut pystyy, pörhistelly karvoja ja hyökkiny muka kohti. Sen jälkee riehunu kunnolla säntäilemällä pitkiinsä ja hakemalla mua leikkiin mukaan. Hohhoijaa. Täytynee kehitellä jotain näätä pitävää estettä tässä lähi päivinä..

2 kommenttia:

  1. Oli kiva tavata Kasperi ihan livenä. Oli aika mahtava tapaus :) Te ette siis ole tulossa Valentinee tai Westiin? :l

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit :) Meidän "kaikkien kaveri" on kyllä monet sydämet jo sulattanu!
      Ja ei olla tulossa. Koen paremmaksi et yritetään nyt kunnostaa turkkia ja saada vähän lihaksistoo kasvaa. Et kesällä sitten johonkin, mahdollisesti Tammerferrettiin :)

      Poista