Kahden fretin arki

Ootteko te vielä siellä?

Häveten katson päivitelleeni tänne viimeksi kesäkuun puolessa välissä. Mihin nämä viikot katoavat? Instagramiin tulee päiviteltyä n. joka toinen päivä, joten tuntuu, että onhan sitä tullut kerrottua mitä viikot ovat pitäneet sisällään. Instgramissa löydytään muuten @rosvokopla nimellä!

Mitäs sitten on tapahtunut? Toisaalta tuntuu että ei mitään, näinhän tämä on aina ollutkin! Vaikka kyllähän se elämän kahden fretin kanssa on hieman erilaista kuin yhden. Etenkin kun Joonatan on omanlaisensa persoona.

Mm. Joonatanin elämän rytmi on omansa. Kasperi muokkautuu tosi hyvin meidän rytmeihin ja jos joskus aamulla nukuttaa pitempään, niin se ei ole Kasperille ongelma. Sitten vain heräillään hieman myöhemmin. Joonatanille sellainen ei sen sijaan sovi. Yleensä pääsevät häkistä aamulla heti 6lta ja temuavat lähes kahdeksaan asti. Joskus häkki alkaa kolisemaan Joonatanin touhuillessa jo 5ltä, sitten puoli 6 ja hieman ennen 6... Voin kertoa, etten koko kesäkuun aamuvapaillani nukkunut yli 6den. Sinänsä hieman rasitti, kun unillekin pääsi usein vasta klo 23..

Missä meidän vauva? 16.6 1100g 

Myös aamutoimet on näädillä erilaiset. Siinä missä Kasperi heräilee hitaasti ja rauhallisesti, on Joonatan heti valmis. Kasperi tutkailee ja laahustelee, kun Joonatan juoksee täysillä ohi. Joonatan myös heräilee useammin. Vapaa päivinä Kasperi ei nouse edes ennen klo 16, vaikka olen kotona ja mahdollisuus olisi. Joonatan sen sijaan nousee sillä välin jo kahdesti: tutkimaan ja riehumaan. Ja sitten klo 16 voidaan taas nousta juoksemaan, täysiä. Iltaisin Kasperi jo rauhoittuu nukkumaan klo 22 jälkeen, Joonatan päästelee klo 23 asti. Muistankohan vaan väärin, mutta tuntui ettei Kasperi ikinä ollut yhtä tehokas. Sille on riittänyt aamuinen tunnin toisinaan rauhallinen, toisinaan riehakas leikkihetki ja seuraavan kerran kun tullaa töistä ja illalla uudestaan pitemmäksi aikaa. Joonatanilla tuntuu loputon virta jatkuvan koko vuorokauden ympäri. Ehkä aika kultaa muistot ja Kasperikin on iän myötä vain rauhoittunut.

   ♥

Siinä missä ennen piti miettiä, että mitähän tänään tarjoaisi, jotta arvon näädälle ruoka maistuu, ei ole enää ongelmaa. Löi kuppiin jauhelihaa tai lihaisia luita, kaikki uppoaa. Ja vauhdilla. On siinä Kasperillakin ollut opettelua, että syötävä on jos aikoo ehtiä annokselle! Toki laitetaan sitten lisää, jos nyt kesken loppuu, mutta entinen jemmailu ja kupissa seisottaminen ei enää ole ajankohtaista.


6.7. 1430g/ 14 viikkoa
Positiivista on, että ruokien jemmailu alku viikkoihin nähden on vähentynyt huomattavasti. Annetaan ruoat häkkiin, josta ne sitten hyvin suoraan syödään ikuisen piilottelun sijaan. Myös vierekkäin syöminen onnistuu nykyään, niin ettei tarvitse vaihtaa kerrosta syömisen ajaksi. Herkuista voidaan sähistä ja hyökkiä toisen päälle. Niitä tosin saavat niin harvoin, että eipä haittaa. Ruoka siis maistuu, se näkyy mm. Joonatanin hurjassa kasvussa!


Pissalaatikkoa käytetään, koska se on jatkuvasti täynnä pissiä ja kakkaa. Eteisen matollekin pissitään aina heti kun se on pesty. Nyt ollaan pidetty sitä pois, ettei Joonatan oppisi eteiseen oven eteen tekemään, mutta oli aika väli millainen tahansa, ilmestyy matolle pissi heti kun se siihen laitetaan. Katsotaan mitä tähän keksitään. Nurkan wclootaan ku ei voi siirtää kesken pissin, siitä Joonatan saa kovan "äkkiä karkuun!!" hepulin. Ohi pissejä on silti aina vaan vähemmän. (Toki keittiön nurkka saa osansa aina kun mahdollista, mutta sielläpä käy meidän niin sisäsiisti isompi näätäherrakin kiukku pissailee...)


Varsinaista murrosikää en Joonatanissa voi sanoa huomanneeni. Kasperihan aloitti jonkin ajan kuluttua uudestaan puremis testailun ja oli muutenkin ihan vöyhkä ja teki etenkin kaikkea mikä oli kielletty. Joonatan on toki vössö ja vetää kunnon kiukkuhepulit kommennuksen jälkeen, mutta ei sen kummempaa. (Kiukkuhepuli: paikallaan hyppimistä karvat pystyssä, ilmeellä: äläs sinä minua komentele, näytän sulle kuulee! Ja sitten rynnätään villinä pitkin asuntoa) Katsotaan josko se murkku ikäkin kohta tulisi.
Joonatanin ainoat huonot tavat on kenkien pureskelu (virhe: ei ollut kenkiä lattialla kun tuli, joten ei päästy heti alusta asti opettamaan) ja ihmeellinen tapa raapia mattoja. Niitä revitään ja nypitään, eikä tarkoituksena ole edes päästä niiden alle. Vaan ihan vaa rapsutetaan päältä. Ja minä parun, että ei mun Vallilaa! Vaikka johan mä tiedän että ne on tuhoon tuomittuja jo ostohetkellä!


Tässä haisee joku outo, nyt pitää pörhistellä!




On myös opeteltava Joonatanin sylittömyyteen. Siis se ei malta olla sylissä. Kun koko ajan pitäisi jotain. Kassu sen sijaan saattaa köllötellä sykyssä ja suukotella. Tokihan sitä pentuna pidettiin enemmän sylissä ja jatkuvasti paijjailtiin. Joonatania ei oo samalla tavalla voinu, ku on aina toisen perässä juoksemassa. Eikä se samalla tavalla nuku syvää unta, vaan herää joka kerta kun yrittää siirtää vaikka toiseen kohtaan nukkumaan. Sitten ollaan taas sekunnissa valmiita, ai kuka täh joo mä tuun!
Eikä se sillai oo niin paljon harmittanu ku mitä aattelin. Tottakai vastaan tulee nääppyläinen, joka ei oo tommonen sylinallukka ku Kasperi. Mut kyllähä sitä ajattelee, että jos se vaikka jossain vaiheessa tulee Joonatanillekkin. Etenkin kun tulee tilanteita missä se syli onkin turvallisin paikka. Kuten frettien esittelypäivät tai vieraat paikat. Ja eipä se Kasperikaan alussa sylissä viihtynyt. Siihen meni kuukausia.

Kuraisen ulkoilun loppu tulos..
Kun mietin mikä muu on erilailla, niin en voi olla mainitsematta ulkoilua. Eihän siitä tule mitään kahden kanssa. Kasperi kyllä kulkisi fiksusti (välillä vähemmän fiksusti) mukana, mutta tää pikku pölhö päästelee miten sattuu. Onhan se kokemuksen puutetta ja enemmän vaa pitäis ulkoillakkin. Mut jotenkin sitä ei oo tullut täällä kaupungissa käytyä. Anoppilassa sitten, kun on tilaa ja omaa rauhaa. Lupailinkin erääseen toiseen näätäblogiin kirjoitella kaupungissa ulkoilusta. Täytyy yrittää se tämän kuun aikana työstää. Jos vaikka tulis parempia ulkoilua kelejäkin. Ei nuo vesisateet oikein innosta, kun on näädätki iha kurassa ja joutuu pesun kautta sisälle.

Toisaalta kahden fretin arki on helppoa. On niin mukavaa seurata, kun Kasperi villiintyy leikkimään Joonatanin kanssa. Se pääsee vihdoin vetämään kunnon rallit ja painit omankaltaisensa kanssa. Vaikka onkin ihana huomata, että välillä se käy pyytämässä meitä leikkimään. (mm. kerran tuli keittiöön pomppimaan ja hyppimään, eikä lopettanu ennen ku lähdin sen kanssa kurvailemaan pitkin asuntoa!) Toisinaan käy myös niin, ettei Joonatanin leikki kelpaa ollenkaan, vaan ihan parasta on jahdata meitä. Vaikka pääasiassa painii ja hippaleikkii Joonatanin kaa.

kuva ensimmäisiltä päiviltä

Vierekkäin ja päällekkäin meillä ei nukuta. Siis ihan kiinni toisissaan. Mutta lähekkäin. Hakeudutaan samaan nurkkaan tai samaan kerrokseen häkissä. Jonkun verran pestään toisten korvia. Että pientä hellimistä jo. Tokihan odotan innolla, että jossain vaiheessa pötköttelisivät surutta ihan vieretysten suukotellen, kuten silloin ku Joonatan oli vasta tullut. Mutta olen myös totutellut ajatukseen, että niin ei ehkä koskaan käy. Kumpikin tuntuvat arvostavan omaa tilaa nukkumisen ajan. Kuljetusboksissakin Kasperi nukkuu riipparissa ja Joonatan sen alapuolella. Pitemmille matkoille siirrytään käyttämään isompaa koppaa, johon saa kenties tupla riipparin tehtyä, niin että josko Joonatankin pääsisi sellaiseen pötköttelemään. Vaikka lempparipaikkoja tuntuuki olevan ihan vaa lattia tai enintää viltin tai pyyhkeen päällä.







Huhu, siinäpä sitten tiivistetysti paljon asiaa! Ei voi muuta kuin todeta, että toisen fretin ottaminen oli ihan älyttömän hyvä päätös. Joonatan on niin häslä ja elämän iloinen toope, että se kyllä saa aina hymyn huulille. Kasperi nauttii laji seurastaan ja silti on säilynyt ihanana pussailevana sylivauvana. Sittenpä tässä saakin alkaa odottelemaan kolmannen rosvokoplalaisen kotiutumista (johon on puuduttavat 2 kuukautta) ja jännittää, että mitenkäs se kolmas tähän laumaan oikein sopeutuu!


Kasperin parhaan ystävän kotona on ollut haastetta, kun toisena tullut fretti ei suoriltaa hyväksynytkään uutta. Nyt totuttelevat pikkuhiljaa ja uskon että muutamassa kuukaudessa tilanne helpottaa! On tosi hyvä nähdä tuollainen läheltä, nii että osataan itsekin oikeasti varautua siihen. On ihan eri asia kuulla, että hyväksyminen on kestänyt, sen sijaan että oikeasti näkee kuinka haastavaa se on.




Pidetään kuitenkin kaikki peukut pystyssä, että heillä alkaa sujumaan ja että syksyllä kotiutuva vaavi pääsee meidän remmiin mukaan! Vaikka hyvältä se vaikutti kun saimme alkuviikosta yökylään Alvinin, joka tuli hyvin toimeen molempien kanssa. Vaikka paini välillä äityikin Joonatanin ja Alvinin välillä märinäksi asti, ei siinä ollut vihamielisyyttä tai uhmaa mukana. Se tuo hieman toivoa, että kolmaskin voidaan meille hyväksyä.

Alvin ja Joonatan

ps. ei millään maltettais oottaa sitä paria kuukautta!