Mitä eläinharrastuksesi on antanut sinulle?

Minun ikioma mussukka, Vikke!

Tässä Neiti on hyvin nuori, nykyään viettää eläkepäiviä erään

vanhemman naisihmisen seurassa lapsuudenkylälläni.

Mustavalkoinen, edesmenny vanha kollikissa Killi

Meidän pupusta en tähän hätään saanu kuvaa

Eläinharrastukseni frettien parissa on alkanut vasta äsken. Sen takia avaan hieman taustojani suhteestani eläimiin muuten. Olen pieneltä kylältä maalta. Meillä on ollut maatila, jossa oli aluksi lihakarjaa, joka sittemmin vaihtui emolehmä toiminnaksi. Lemmikkinä minulla on aiemmin ollut kissoja ja pupuja. Lisäksi harrastin ratsastusta vuosia.Myös kaverien koirat on saanut paljon huomiota.

Tädin luona asustanut Taika. 

Tän nuoren neidin kanssa opin paljon!

 Vauhdin hurmaa riitti

c) Tuuli Liimatainen

Vielä enemmän mulle kuitenkin opetti Santra, 30 vuoden ikään yltänyt

 erittäin herttainen, vaikkakin hyvin itsepäinen suomenhevostamma.

Kiitos yhteisistä vuosista, olet muistoissani ♥

c) Tuuli Liimatainen

Yks rakkaimmista koiraystävistä, Nella ♥

Nella on mun kaverin koira. Oon tuntenu sen pennusta asti.

Nykyään se on jo aika vanha mummeli. Käytin sitä aikoinani paljon itsekseni lenkillä, joten meille syntyi aivan ainutlaatuinen suhde. Tänä päivänäkin, kun menen kylään, syöksyy koira täyttä päätä syliini. Siinä se sitten istuu sylissä ja itkee. Myös mun lähtiessä alkaa kunnon jäähyväisseremonia. Viimeksi kun kävin vain pikaisesti kylässä, jäi Nella suorastaan ulvomaan mun perään. Miten paljon rakkautta yksi koira voikaan antaa ♥

Kasperi kurkkii Virossa, että mihinkän sitä ollaankaa matkalla

Tänä kesänä lemmikin halu kuitenkin yltyi kovemmaksi kuin koskaan ennen. Niimpä järjesteltyä asioita, saimme lapsemme kotiin. Se mitä tämä karvainen kaveri on minulle tuonut, on jotain mitä en edes osannut odottaa. Johtuu ehkä siitä, elin jo niin monta vuotta ilman omaa lemmikkiä. Tokihan lapsuuden kotiin jäi kissani, mutta enpä minä sitä toisesta kaupungista niin vain päässyt katsomaan. Sitten on ollut anoppilan koiraa, miehen siskon koiria ja niin edelleen. Mutta ei sitä omaa kultamussukkaa ennen tätä syksyä.

Pikkunäätä !

Naurattaa ku toinen ollu noin pieni..

Toki muistan miltä tuntuu omistaa lemmikki. Silti yllätyin niin paljon, että kuinka paljon iloa yksi pieni näätä voikaan tuoda! Olen aikaisemminkin todennut, että meillä on ollut äärettömän helppo alku Kasperin kanssa. Tokihan meilläkin on hetkiä, kun meinaa hermo mennä, mutta se on jokaisen lemmikin omistajan arkea. Mut siis se ilo ja onni siitä, et ku tuun kotii, nii mua odottaa joku, yleensä hyvin innokas pusuttelija kaveri (puhun edelleen näädästä!). Ja on niin ihanaa ku näätä nukahtaa syliin. Tai kun leikität sitä ja se riehaantuukin täysin. Tykkäämme myös hipasta, joko minä jahtaan Kasperia, tai hän minua. Siinä minä sitten koikkelehdin aivan innoissani pitkin kämppää leluhiirtä kantaen...

Pikku peto!

Se mitä tää näätäharrastus on tähän mennessä tuonut, on ollu yllättävän paljon! Oon tutustunu uusiin ihmisiin ja kokenut itteni tosi tervetulleeks harrastajaporukkaan. Aina voi kysyä neuvoa ja toisia autetaan tosi herkästi. Lisäks ollaa saatu Napista ja hänen perheestään tärkeä ystäväperhe. Meillä on paikka mihin viedä meidän karvamato ja vastaavasti olisimme valmiit ottamaan heidän karvapyllynsä meille. On mukavaa, kun on ihmisiä, joiden luo voi luottavaisin mielin viedä lemmikkinsä. Lisäks Kasperi saa leikkiä kaltaisensa kanssa. Ja me voidaan jakaa kokemuksia ja mieltä painavia asioita toistemme kanssa.

Ekat näätätreffit Napin kanssa

Toki mua arveluttaa, kun oon vielä niin alottelija tässä, että teen jotain väärää. Mun käsitys näätäporukasta on hyvä, että pääasiassa oikeesti kaikki tulee toimeen. Mut ainaha sitä pelkää, että jos ei pääsekkään porukkaan niin hyvin mukaan kun toivoo. Ja voin vaa kuvitella, kuinka varautuneita meitä kohtaan ollaan, etenki ku Kasperi oli kipeänä ennen ku tuli meille. Mut toivon et se ei tuu olemaan este. Nyt se kuitenkin voi hyvin ja mitään tietoa ECE:stä Kasperin kohdalla ei oo. Mut se siitä!

Näätäily on myös herättäny mun kiinnostuksen valokuvaamiseen. Ois siistiä pystyä ottamaan lapsosesta kunnon kuvia. Puhelimella saa jonkinlaisia, mutta ei oikein kunnollisia. Mm. mitähän muuta.. No näätäily on päästänyt mut lemmikinomistajien piiriin. On paljon helpompaa puhua kavereiden kanssa, joilla on lemmikkejä, nyt kun itselläkin on sellainen.

Pierupylly osaa olla nätisti

...

Ainaki joskus!

Ps. Tätä oon luonnostellu jo 8.11, mutta kovin on kirjoittajalla väsy ja paljon tekemistä, joten kirjoitustahti tulee ainakin hetken jatkumaan puuduttavan olemattomana. Pahoitteluni siitä. Instagramiin päivittelen useasti kuulumisia ja menemisiä. Kantsii tsiikailla sieltä. Linkki löytyy myös sivupalkista!