sunnuntai 9. elokuuta 2015

Valmisteluja ja murheita

Häkki on kasassa. Se oli vaikeaa ja tuskastuttavaa. 
Osat eivät tosiaankaan ole priimaa! 
n. 1,5h meni ku kasattiin häkki, sisustettiin se 
ja viritettiin pleksi oviporttiin. 

pelkästään puoli tuntia meni ekan osan kasaamiseen

Se sisälti uuden reiän poraamisen (edellinen postaus), 
tappien leikkaamisen saman mittaisiksi,
sekä raivokkaan kasaamisen vääntyneine tappeineen


Kun häkki oli saatu kasaan, alkoi jo hymy tarttua huulille


Rampin kiinnikettä myöten oli tavara vääntyny


Muutama työväline häkin kasaamiseen..


Yläkerran sisustus nukkumista ja leikkimistä varten


Eka kerroksessa myös pesä, mutta
 pohja kerros wclootalle,vesipullolle ja ruokakupille


Hyvin sinistä kaikki, mutta otettiin suoraan häkkiin sopivat
Rampin suojukset voi onneksi kääntää ympäri, jolloin värinä violetti


Paketin "No Tools" ei tällä kertaa pitänyt paikkaansa


Porttiin kiinnitettiin pleksilevystä leikatut palat nippusiteillä
Tähän inspis yhden frettikäynnin yhteydestä


Piirtelin vielä näätä aiheiset koristeet


Koulussakin tuli raapusteltua näätiä!
Mallit kylläkin tihrustettu puhelimen näytöltä,
googlen ihanasta kuvahakemistosta


Rahulan Rehun tarjonta ja Musti&Mirrin Maukas sarjaa



Muutama 2 viikkoinen hiirikin otettiin


Kuvassa uudet hiekkalaatikot x 3
Takana vanhat, liian korkeiksi todetut, sittemmin palautetut


Kuljetusboksiin virittelin riippumaton!
Ajattelin että olisi mukavampi kuin pelkkä viltti/pyyhe


Myös matkapullo ostettiin,
koska autolla tullaan kulkemaan monen kertaan


Riipparin virittely ei ollu kovin helppoa, 
nyt sen pitäis kuitenkin pysyä


Juomapullo ja ruokakuppi häkissä. 
Haluttiin seinään kiinnitettävä, jos pysyis siistimpänä.
 Sellanen löytyki Mustista&Mirristä


Kynsisaksia katottiin monta kertaa,
nää vaikutti sopivimman kokosilta


Päädyttiin sitten flexiin. 5 metriä pituutta.


Tähän saa "uuden" vaihtopäänsä 
myötä esim. tuplahihnan tai joustavamman hihnanpään.
Lisäksi saisi kylkeen valon ja perään kiinni herkkulootan. 
Niitä tuskin hankitaan.


Jotain herkkujakin piti hankkia, joten
otettiin CouCou:n 100% kuivattua kananlihaa.
Lisäksi maitohappobakteereja kaiken varalle.


Myös putkilo nutriplussaa löysi tiensä meille.
Tulee ihan kynsienleikkaamisen oheen tms.


Sitten taas kurotaan umpeen kulut:

Rahulan Rehu:
sis. Kanankauloja, kanankivipiiraa,
kanan selkärankaa, 2 vko ikäsiä hiiriä, kanansiipiä
YHT: 17,60€

Musti ja Mirri
Applaws kitten kuivamuona 2kg, 19,90€
Maitohappobakteeri 9,95€
Nutriplus geeli 19,90€
Flexi (vario cord) 5metriä 19,90€
Kynsisakset 5,90€
Teräskuppi häkkiin 3,90€
Kanaherkut 3,59€
Juomapullot x3, 2,5+5,8= 8,3€
Maukas sarjan broilerinjauheliha, kalkkunajauheliha ja broilerin sisäelinseos 500g/pkt
3 x 2,49 €= 7,47€
YHT: 98,81€

Musti ja Mirri 2.
+19,80€ palautetuista Mustin&Mirrin hiekkalaatikoista (liian korkeat reunat)
Lelut: pyramidi aktivointilelu, ankka, 2 x kissaneliö: 23,00€
Maksettavaa: 3,20€

Biltema, vinkulelu 2,99€
Apteekki, lääkeruisku 10ml 0,50€
Jysk, 2x kannelliset laatikot pelletille ja jätteille, 20€
Prisma, hiekkalaatikot 3 x 4,90€ = 14,70€
nippusiteet 2,99€
Pleksi 1m x 1m 30€
YHT: 71,18

Yllä listatut yhteensä: 190,79€
Edellisen postauksen kuluihin lisättynä tähän mennessä mennyt yhteensä: 815,33

Playpenin hankinta seisoo nyt, koska ulkomailta tilaaminen maksaa liikaa. Täytyy kysyä onko Virossa yhtään niitä, josko kasvattaja toisi tullessaan meille sellaisen! Ongelmana kun on se, että niitä ei tuoda Suomeen. 

SITTEN NE MURHEET

Otin yhteyttä kasvattajaan kysyäkseni ensi viikon aikataulutuksesta, mutta harmikseni sain kuulla, että poikamme on sairastunut johkin mahaflunssaan. Oli juuri ollut pari päivää eläinlääkärillä ja saapunut nyt kotiin. Alkanut pikku hiljaa näyttää elpymisen merkkejä mm. syönyt itse. Myös uloste alkaa olla normaalia. 
Pojalla on 10 päivä antibioottikuuri, jonka jälkeen kasvattaja käyttää sen lääkärin tarkastuksissa, jotta tiedetään onko mikään osa vahingoittunut sairastumisen seurauksena. Otattaa siis ihan verikokeet, tutkituttaa sydämen ym. Kertoi, ettei aio sairasta eläintä antaa eteenpäin ja ymmärtää jos emme sitä enää haluaisi. 
Kerroin kuitenkin, että mikäli poika vain toipuu taudistaan ja se todetaan ns. "normaali flunssaksi", niin eläimen otamme. Suuri huoli pojan kunnosta on, kun kasvattaja oli ehtinyt pelätä eläimen menehtymistä pari päivää sitten, kun mennyt niin huonoon kuntoon. Sen vuoksi vienyt lääkärille. Nyt täytyy vain toivoa, että meidän niin iso iso poika, joka on nykyään kuulemma kovin pieni, toipuu pian. 

Harmittaa kovasti kun kuljetusboksikin oli jo valmiina, työt ja koulu järjestetty niin että pääsisimme ensi viikolle sen hakemaan. Pojan terveys on kuitenkin kaikki kaikessa ja nyt odottelemme viikon päähän soittoa kasvattajalta, jolloin on kuuri lopuillaan ja on käyttänyt Poikaa lääkärissä.

Nyt ei auta kuin toivoa, että tämä yksilö meille vielä löytää tiensä syksyn aikana. Muutoin joudumme pohtimaan kodinvaihtajia tai jopa koko lemmikin hankinnan siirtämistä ensivuodelle. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan miellytä oikein mitenkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti