lauantai 29. elokuuta 2015

Kotimatka

Lähdimme yöllä 3 aikaan ajamaan Jyväskylästä kohti Helsingin länsisatamaa. Olimme perillä n. 6.30. Laiva lähti 7.30 joten aikaa oli reilusti, vaikka jouduimme hieman etsimään terminaalia. Tiskillä totesimme kauhuksemme, että passit eivät olleet mukana. Saimme kuitenkin liput, sillä uhalla, että lähtisimme myyjän mukaan "riskillä" matkaan. Kaikki sujui kuitenkin ongelmitta ja henkilöpapereita (mukana ajokortti) ei tarvinnut esittää. Laivamatkoja olen aina vihannut ja mennessä olo olikin karmea. Satamaan päästyä kuitenkin jännitys tiivistyi ja olo unohtui. Kävimme ensin hieman ostoksilla ja pian Kirkke soittikin, että on saapunut satamaan. Sitten, sitten vihdoin ja viimein sain siliteltäväksi Kasperin.


Aivan kertakaikkisen ihana kaveri! Niin pirteä ja innokas. Kirjoittelimme paperit ja vaihdomme kuulumisia ja kuuntelimme ohjeistuksia. Sitten siirryimmekin takaisin terminaaliin. Oikea portti löytyi ja senkus kävelimme infoon kysymään varattua lemmikkihäkki paikkaa. Onneksemme siellä ei ollut muita eläimiä, joten Kasperi sai olla rauhassa. Laitoimme kantokopan häkkiin ja kävimme puolessa välissä matkaa tarkistamassa tilanteen. Kasperi nukkui sikeästi ja siivosimme paperille tulleet pissit ja kakat. Lähtiessä odotimme laivan tyhjenemistä jotta saimme siirtyä rauhassa. Saimme kuitenkin hyvin paljon uteliaita katseita ja kysymyksiä eläimestä. Kertoilinkin sitten fretistä lyhkäsesti ja kehotin tulemaan katsomaan lähempää. Moni kurkkikin kopan sisälle.

Automatka sujui rauhallisesti. Kasperi nukkui riippumatossa. Loppu matkasta se alkoi heräillä ja kävikin jälleen asioilla kopassa. Paperin vaihdon yhteydessä annoin sen hieman purkaa energiaansa ja se kuljeskeli sylissä ja hieman penkillä. Touhusi viltillä ja talouspaperilla, sen parempaa aktiviteettia ei autossa ollut tarjolla. Loppu matkan näätä lepäili kopan pohjalla taju aivan kankaalla.


Kotiin tultuamme kannoimme ensin tavarat ja sitten herättelimme Kasperin. Kopan laskeuduttua lattialle ja luukun aukaistua lähti se varsin reippaana kaverina talsiman ympäri kämppää. Nyt olemme tunnin verran katselleet sen touhuja. Varsin vilkas ja terävä hampainen toveri on. Kovasti saa komentaa, kun varpaat ja sormet jää hampaiden uhriksi. Useimmiten riittää tiukka "EI", joskus joutuu puuttumaan ronskimmin. Tavarat ovat kovassa syynissä. Lempileluksi on osoittautunut kilisevä ankka.

Ylpeyden aiheena voin kertoa, että kaveri on käynyt nyt joka kerta laatikossa pissillä. Menee suoraan tuttuun paikkaan, eli kantokoppaan, johon vaihdoin ekan pissin jälkeen pelletit. Nyt tuttu reitti käy suoraan sinne. Kokeilen vielä, että heitän pissiset hiekat kissanhiekkalaatikkoon ja katson sukeltaako sinne asioilleen yhtä hanakasti kuin kantokoppaan. Jos ei, niin tulkoot sitten kantokopasta vakituinen wc ja ostetaan uus siirtymiseen. Kivointahan olisi, kun uuden kopan paikan voisi opettaa kantokopalla, eli anoppilaan mentäessä tekisi aluksi tarpeensa kantokoppaan ja sitten tilalle löisikin hiekkalaatikon. Katsotaan miten käy!// Ja samantien sukelti koppaan. Toivottavasti sama ralli jatkuu..

Tallinkin Baltic Queenin eläinhäkki
Karun näköinen, mutta eipä Kasperilla 
tuntunut olevan siellä hätää
Kopan päällä mun huivi, jotta saisi vähän rauhaa

Hampaat käyvät hanakasti varpaisiin ja sormiin. Etenkin innostuessaan ja leikkiessä suu aukeaa ja hampaat nappaa kiinni siihen mihin yltävät. Kädet ja jalat tulevat olemaan aika ruvilla, mutta toivon että oppi uppoaa nopeasti.

Saimme ohjeeksi mm. syöttää royal canin kitten kuivaruokaa, jotta olisi samaaa kuin mitä syönyt siellä. Sen jälkeen voimme pikku hiljaa alkaa syöttää applawsin ruokaa, jota olimme ehtineet ostaa, kun emme tienneet Kirkken käyttävän royalia. Hetken jo iski epätoivo, että mistäs sitä saadaan tähän hätään. Ehdimme viime minuuteilla sisään ja ostimme Heinolan mustista ja mirristä pussin royalia. Jätkä niitä parhaillaan rouskuttaa menemään. Lisäksi Kirkke sanoi, että pojan tulisi kerätä painoa vielä lisää. Toki on muutenkin vielä kasvuvaiheessa, mutta mahaflunssa verotti painoa entisestään. Sen verran ahnaasti ruoka uppoaa, ettei siinä pitäisi tulla ongelmia.

Ainoa miinuspuoli tähän mennessä
 hankituissa tavaroissa on Trixien vesipullot
Vaikka kuinka asettelee häkkiin nii vuotavat läpi
Tiputtavat veden, vaikka kuula olisi ihan putken päässä
Onneksi eivät maksaneet kuin muutaman euron!

Ja nyt kun me olemme ihan poikki, niin Kasperilla riittäisi virtaa.
Saa nähdä kuinka rauhoittuu häkkiin yöksi..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti