Osmo - 10.5.2017

Tuntuu ihan käsittämättömältä edes kirjoittaa tätä tekstiä. Olin juuri saanut kerrottua Osmosta ja meidän yhteisen taipaleen alusta, kun Osmo alkoi oirelemaan. Haluan kuitenkin käydä läpi kyseisten vuorokausien tapahtumat.

Maanantaina 8.5 aamulla Osmo tuntui ärsyyntyvät muiden poikien läsnäolosta erityisen paljon. Puolilta päivin kun sama meno jatkui, joten aloin ihmettelemään, että mikä sillä on. Yritettyään hätäisesti purra mua, tajusin että se on jostain kipeä. Tunnustelin varovasti jalat ja kipu tarkentui muistaakseni vasempaan takajalkaan. Ensin Osmo linkutti, mutta lopulta perässä raahautuivat molemmat jalat. Ensin ajattelin, että voiko näin käydä lyhyen ajan sisällä toisellekin freteistämme (kirjoitan Joonatanin halvaantumis tapauksesta myöhemmin). Osmo kuitenkin ilmaisi selkeämmin kipua. Lähdettiin tottakai heti soittamaan eläinlääkärit läpi ja saatiin röntgen aika samalle iltapäivälle. Annoin kotona jo pienen annoksen kipulääkettä. Epäiltiin murtumaa, mutta röntgenkuvien jälkeen todettiin, ettei murtumaa ole. Koska mitään selkeää syytä ei löydetty ja Joonatanin tapaus oli tuoreessa muistissa, palasimme kotiin kipulääkkeiden ja lepo määräyksen kanssa. Kiputuntoa jaloissa, yleisvointia, sekä virtsaamista, että ulostamista tulisi seurata.
Osmo alkoi pikku hiljaa illasta asettumaan, kun kipulääke alkoi tehota (kotiin päästyä annoin loput päivän annoksesta). Ilta sujui tilannetta valvoessa. Vettä juotettiin tasaiseen tahtiin, ruoka maistui omin voimin. Laatikolla Osmo kävi itsenäisesti, niin hyvin kuin suinkin pystyi. Yöllä herättiin juottamaan vettä muutaman tunnin välein.

Seuraava aamu 9.5 oli hiljainen. Osmo lähinnä nukkui, joi ja söi. Eikä ollut enää kivulias. Päivä kului tilannetta seuraillessa, välillä Osmoa sylitellessä. Illalla Osmolla oli tarttunut kakkaa takajalkoihin ja alettiin pesemään sitä pois. Kuivatellessa huomattiin, että Osmo oli hieman lämpöisen tuntuinen. Mitattiin lämmöksi (muistaakseni) 39,5'C, josta nousi heti huoli. Osmo alkoi myös käydä kipeämmän oloiseksi, vaikka oli päivällä saanut kipulääkkeen. Isäntä yritti tarjota Osmoa laatikolle, jolloin Osmo kävi käteen kiinni. Ehti kahdesti ottaa kiinni sormesta, niin että upposi kynnestä läpi. Tässä vaiheessa säikähdettiin molemmat. Osmo, yltiö kiltti pusuttelija puree tuolla tavoin. Otin Osmon syliin miehen tyrehdyttäessä vuotoa. Osmon oli kuitenkin sen verran paha olla, että yhtäkkiä hetken maattuaan nappasi minuunkin kiinni. (Ikinä en ole vastaavaa puremaa kokenut, voin kertoa että olisi itku päässyt jos järkytys ja huoli ei olisi ollut niin kova). Samantien päätettiin että lähtisin Osmon kanssa päivystykseen, heti. (En ole myöskään ikinä ajanut yhtä kovaa päivystykseen. Myönnän ajaneeni jopa punaisia päin).

Päivystyksessä Osmo alkoi hyytymään. Ehdin lähinnä huikata tiskille, että nyt alkaa kaveri mennä elottomaksi, kun oltiin jo tutkimushuoneessa. Lisähappea. Ell tutkimaan tilannetta. Kysyi aika suoraan olenko valmistautunut eutanasiaan, Osmon takapää vaikutti halvaantuneen täysin. Kysyin kuitenkin olisiko mitään tehtävissä ja etten ilman mitään tutkimuksia osaisi tehdä sellaista päätöstä.
Koska tilanne oli kohtuullisen kaoottinen en sen tarkemmin sitä käy läpi, mutta Osmosta otettiin mm. Röntgen kuvat, sen vatsa ultrattiin ja siltä yritettiin ottaa verinäytettä. Valitettavasti verinäytteen otto ei onnistunut (verta ei vuotanut edes poikki leikatusta kynnestä). Osmo sai nesteytystä, kipulääkettä ja se oli myös hetken lämpökääreessä, koska sen ruumiinlämpö tippui jonnekin 34'C tietämille. Tässä vaiheessa Osmo alkoi itse luovuttamaan, jonka vuoksi jouduin tekemään sen kaikista kamalimman päätöksen. Kyyneleiden seasta sain nyökättyä hoitajalle merkiksi, että olisi aika. Tässä vaiheessa siskoni saapui iltavuorosta seurakseni, todellisuudessa lähinnä itkemään kanssani.

Loppu yö tuntui uskomattoman pitkältä. Osmo vietti viimeiset hetket sylissäni siliteltävänä, kun ell valmisteli nukutuksen. Lopulta oli aika antaa sen mennä.

Sain sen verran kerättyä itseäni, että sain maksettua tiskille ja siirryimme autolle. Jopa siskon kotiin vienti matka sujui kohtuu rauhallisesti. Mutta mitä lähemmäs kotia pääsin, sitä enemmän hajosin. Lopulta istuin pieninä palasina eteisen lattialla, kun annoimme poikien katsoa Osmoa. Loppuyön järjestelin paikkoja ja siivosin häkkiä ynnä muuta, koska en yksinkertaisesti pystynyt nukkumaan. Lopulta nukahdettuani heräilin jatkuvasti painajaisiin ja totesin, että on parempi vain herätä.

Seuraava päivä onkin suoranainen ihme. En ollut syönyt edellisten vuorokausien aikana juurikaan, olin nukkunut hädin tuskin puoli tuntia. Jotenkin sitä vaan selvisi kaikesta. Aamuyön istuin tuijottamassa hiljaa ikkunasta ulos. Aamun järjestelin Osmon matkaa helsinkiin ja hoidin pojat kuten aina. On todella järkyttävää, että heti seuraavana aamuna tulee osata kirjoittaa tutkimuslähete, kirjoittaa kaikki tarvittava tieto ylös ja päättää jopa.. Jopa mihin tuhkaamoon Osmo lähetettäisiin. Vuoroin kirjoitin tietoja ylös ja vuoroin itkin lattialla joku pojista sylissäni. Kaikista kauheinta oli kuitenkin pakata pikkuinen matkaan. Otin siihen pojat mukaan, jotta he voisivat jättää kunnolla hyvästit. Tuntui, että siinä vaiheessa kaikki tajusivat mistä oli kyse, vaikka ihmettelivätkin, että miksi toinen kääritään vilttiin, eikä sitä pääse enää hoitamaan..

Sain Osmon vietyä matkahuoltoon, jonka jälkeen suuntasin päivystykseen. Osmon purema turvotti sormeni niin, että se ei enää taittunut. Se oli punainen, kuuma ja kipeä. Istuin useamman tunnin odottamassa ensin hoitajaa ja sitten lääkäriä. Antibioottikuurin saatuani kirosin tuuriani: tottakai samana päivänä oli silmälääkärin kontrolliaika. Istuin siellä sitten viimeiset 10 tuntia itkeneenä. Noh, siitäkin selvittiin.

Niimpä pääsin lopulta kotiin. Yllättäen itkemään. Jossain vaiheessa nukuin muutaman tunnin ja sain jopa syötyä. Seuraavat päivät kuluivat jokseenkin epätodellisen oloisena. Kaikki pikku asiat saivat nieleskelemään itkua. Osmon ruokakuppi, Osmolle ostetut valjaat poikien hihnojen seassa.. Päivä päivältä se on pikku hiljaa helpottanut ja on osannut alkaa suhtautua asiaan.

Tottakai mielessä pyörähtää edelleen ajatus "olisimmeko voineet tehdä jotain toisin? Oliko jotain mitä emme huomanneet? Aiheutimmeko me tämän?" ja jokainen voi varmaan kuvitella, miltä tuntuu käydä asiaa läpi omistajan kanssa. Joka kaikessa rakkaudessaan päätti antaa Osmolle uuden kodin ja kuinka siinä kävi.
Todellisuudessa toimimme juuri niinkuin parhaaksi tilanteessa näimme, niillä tiedoilla ja taidoilla mitä meillä oli. Kävimme lääkärissä heti kun huomasimme voinnissa muutoksia. Pyysimme tutkimuksia ja viimeiseen asti olin valmis tekemään mitä vain Osmon eteen. Osmo vain päätti puolestani, että kaikki tehtävä oli tehty ja että sen oli aika mennä.

Nyt odottelemme enää, selviääkö Osmon pois menon syy. Tuloksissa menee useita viikkoja, joten täytyy vain malttaa odottaa.. Niin Osmokin pääsee sitten takaisin kotiinsa, viimeiselle leposijalleen.

(Psst. Osmon avauksen tulokset näet täältä. Kirjoitettu helmikuussa 2018)

---

Tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia, jotka olivat tavalla tai toisella tukenamme. Olen kiitollinen meidän omasta näätäkansan keskusteluryhmästä, jossa on aina mahdollisuus jakaa huolia ja saada neuvoja. Tiedän että ymmärrätte.
Olen jopa kiitollinen sille matkahuollon myyjälle, joka niin osaaottavasti ja myötätuntoisesti kohtasi mut, itseni ollessa hajalla.
Eritoten olen kiitollinen kaikille niille kasvattajille, jotka vastasivat viesteihini ja auttoivat vaikeassa tilanteessa. Sekä siskolleni, joka tuli luokseni silloin kun sitä tarvitsin. Miehelleni, joka muutaman päivän pyöritti arkeamme, jotta saisin siitä jälleen kiinni.

Kiitos myös Janita, joka soit meille mahdollisuuden tutustua Osmoon ja mahdollisuuden tarjota sille viimeiset kolme viikkoa, joihin sisältyi niin paljon rakkautta ja huolenpitoa. Oli mahtavaa seurata, kuinka aiemmin muihin näätiin tottumaton Osmo, alkoi niin kovin nauttimaan muiden seurasta ja hakeutui itse poikien viereen nukkumaan. Kuinka se sai ja antoi valtavat määrät korvien pesuja ja syöksyi innoissaan muiden poikien leikeissä mukana. Kuinka se päivisin tepasteli mukana arjen askareissa kotkottaen, sai nappaamaan itsensä syliin pusuteltavaksi tai pysähtymään hetkeksi rapsuttelemaan. Osmo antoi niin paljon meille kaikille, mutta voin myös puhtaalla omalla tunnolla sanoa myös Osmon saaneen yhtä paljon ❤️

Kaikista kiitollisin olen Osmon kasvattajalle Emeliinalle, joka on kuluneiden viikkojen aikana ollut niin suuri tuki ja turva. Ja etenkin siitä, että olit tavoitettavissa ja mukanani viimeisiin hetkiin asti. Annoit ohjeita, neuvoit, lohdutit, sekä tuit sitä viimeistä ja vaikeinta päätöstä. Olen niin sanaton kaikesta saamastani avusta

❤️ kiitos ❤️

Meidän matkamme Osmon kanssa päättyi, mutta onneksi mukanamme kulkevat muistot. 

Nuku rauhassa kulta pieni ❤️